Cave canem - kohtaloita

Miten äidiksi tullaan

2009-10-20T16:55:00.004+03:00

Lopulta elämä alkoi piirtyä ehein, päivänmittaisin kaarin. Opin olemaan äiti ja vaimo. Osasin ommella verhot, lauantaisin leivoin pullaa ja illalla neuloin miehelle villapaitaa. Päiväunien aikana tein video-ohjattua pilatesta ja jaksoin kuunnella juttuja talon naisten imetysongelmista. Laitoin viideksi uunilohta ja uusia perunoita, vaikka mies soitti liian usein, että joutuisi jäämään ylitöihin pitkälle yöhön.
Elämä oli terveellistä ja tasaista kuin kaurapuuro.
Ja sitten olin äkkiä kateissa itseltäni.
Äkkiä olin vaimo ja äiti niin taitavasti, että unohdin olla minä.
Unohdin, että pidin ennen yöllisistä keskusteluista, tähtitaivaasta, ystävien kanssa vietetyistä pitkistä baari-illoista, hitaista aamuista. Unohdin, miksi on tärkeää käydä kampaajalla, ostaa nahkasaapikkaat ja laittaa ripsiväriä. Unohdin pysähtyä ihailemaan käsilaukkuja ja vertailemaan huulikiiltojen sävyjä. Unohdin, että maailmaa pitää parantaa puhumalla. Että kaiken ei tarvitse olla järkevää.
Ja hiekkalaatikolle mennessä hissin peilistä katsoi joku muu, oudosti tuttu, pelottavan vieras. Joku minun äitini näköinen, joka ei hymyillyt koskaan.
Mies ei ehtinyt kysymään eikä katsomaan.
Lääkäri ymmärsi kyllä.
Valkoiset pillerit taskussa lokakuun ilma oli ohutta ja helppoa hengittää.

Suru

2009-10-12T19:14:00.002+03:00

Joka syksy lehdet rapisevat samalla tavalla.
Jotkut muistot syöpyvät kehoon eivätkä hellitä. Sama jäinen kimpale täyttää vatsan, kaikki on elokuvaa. Päästä puuttuu kuori, aivojen poimuihin painuu vihlovaa valoa.
Sitä minkä on menettänyt ei saa takaisin.
Lehdet putoavat samalla tavalla, kovina, rapisevina.
Niiden kauneus on kammottavaa, kuolema kovin värikäs.
Ikkunoiden takana elämä jatkuu, ja siinä on jotain irvokasta.
Pienet arkipäiväiset askareet vievät voimat, niitä on tehtävä. Täytyy syödä, täytyy nousta, täytyy pukea lapset. Siinä on jotain irvokasta.
Sisuksissa jäinen kimpale on täynnä särmiä ja kovia kulmia eikä sula yhtään. Sitä on pakko kantaa. Sitä on kannettava yksin. Sen kulmiin on piirtynyt hetkiä, joita kukaan muu ei voi enää muistaa.
Ja lehdet kahisevat kun niissä kahlaa.

Aamu

2009-10-09T21:22:00.002+03:00

Unen läpi tunkee ajatus ärsyttävän sinnikäästi kuin huoneessa pörräävä kärpänen. Ensin siitä ei saa kiinni, sitten se potkaisee unen pois.
Väärä sänky, väärä huone. Väärä mies.
Tästä ei pitänyt herätä.
Tähän ei pitänyt nukahtaa.
Sitten on pakko kääntää katse ja tarkistaa.
Kyllä vain.
Hän se on.
Ei sinänsä mikään ihme. Nyt aamullakin se on enemmän kuin ok. Kuorsaa vähän. Aivan umpiunessa.
Mutta mitä helvettiä minä sanon kotona?
Lakana on ruttaantunut, suu kuiva ja päässä hakkaa. En muista paljonko join. Liikaa.
Puhelimen näytöllä sykkii kiukkuinen viestirypäs.
Kello on kuusi.
Millä senkin selittää?
Vaatteet ovat lattialla sikin sokin.
Pikkuhousut löytyvät sängyn alta, rintaliivit eteisen puolelta.
Puen kengät vasta rappukäytävässä.
Pitäisi uusia korkolaput.
Katulamput sammuvat kun kävelen Joutomaan poikki kotiin.

Naisen päätös

2009-09-25T19:01:00.004+03:00

Eihän sen ollut tarkoitus niin mennä. Sählättiin vähän ja Regina pamahti paksuksi.
Ehdotin Reginalle tietysti, että mentäisiin yhteen, ehkä aikanaan naimisiinkin, ja hoidettaisiin se yhdessä. Ei se ollut minusta yhtään huono vaihtoehto. Kyllä Reginasta olisi voinut tulla ihan hyvä vaimo ja äiti.
Se väitti, ettei rakastanut minua, mutta kyllä minä sen olisin kestänyt. Moniko avioliitto lopulta rakentuu rakkaudelle? Yhteinen lapsi on ihan hyvä syy olla yhdessä.
- Missään nimessä mä en mene sun kanssa yhteen, se sanoi.
Se oli aika kova pala. Mutta sitten ajattelin, että olkoon sitten, kyllä minä silti kantaisin vastuuni. Aloin ajatella itseäni isänä. Veisin lasta lätkätreeneihin, seisoisin kaukalon reunalla ja vaihtaisin pari isänylpeyden turvottamaa sanaa muiden isien kanssa.
Regina nauroi päin naamaa.
- Älä uneksi, että minä rupeaisin mitään lasta tekemään.
Katselin sen ruskeita silmiä, enkä nähnyt niissä yhtään lämpöä.
Minä olin jo asettunut lätkäkaukalon reunalle, hoitopöydän ääreen ja keinutuoliin pulloruokkimaan pikkukääröä.
- Synnytä se, minä sanoin Reginalle. - Minä tunnustan sen ja hoidan sitten myös. Sun ei tarvitse tehdä mitään.
Regina nauroi ääneen.
- Kanna itse kersasi!
Kersasi, se sanoi.
Minun lapseni.
- Et tee sitä, minä vaadin. - Yhdeksän kuukautta, sitten sinun ei tarvitse enää koskaan ajatella sitä.
Reginan katse koveni.
- Sitähän sinä et päätä. Se on aina naisen asia.
Minä ajattelin lasta paljon vielä monta vuotta myöhemminkin.
Itkin kun kuulin että Regina oli käynyt kaavittavana. Ajattelin, että Regina tappoi minun lapseni. Ajattelin lasta vielä sittenkin kun seisoin lätkäkaukalon reunalla katselemassa nilkat lintussa luistelevia mukuloita, joista kaksi oli omiani.
Reginaa näin joskus sattumalta.
Se oli ennallaan. Ei varmaan koskaan ajatellut lasta.

Pimeä ikkuna

2009-09-21T21:08:00.001+03:00

Ikkunasta näkyy vaahtera. Siinä on jo punaista ja keltaista. Niin ne sanoivat kun kävivät.
Sitä on vaikea kuvitella. Alkaa jo unohtua, miltä värit näyttävät.
Yöllä sen muistaa. Unissa on vielä värit. Unissa on päivä.
Hereillä tulee sanottua, että täällä on liian pimeää. Sitten vasta muistaa, että ei ole muille.
Jos olisi nähnyt joskus sen vaahteran, voisi ehkä kuvitella.
Omasta ikkunasta näkyisi piha: jätekatos ja parkkipaikka, puolet liukumäestä ja hiekkalaatikon nurkka.
Täällä näkyy kuulemma vaahtera.
Vaikka mistä sen tietää. Mikä pakko niiden on puhua totta.
Naapurisängyssä puhutaan taas. Se käy läpi lapsuuttaan. Välillä huutaa.
Loppuisi jo tämä.
Yökkö käy kahden tunnin välein. Niin ne sanovat. On pitkiä ne tunnit. Pakkoko niiden on puhua totta. Seinällä on kuulemma kello. Siitä sen näkisi.
Uni on ainoa mitä on.
Ja sitäkään ei oikein enää ole. Sekään ei kestä kuin hetken. Sitten on taas pitkä ja pimeä päivä.

Aamu

2009-09-15T17:22:00.000+03:00

Edellinen ilta juili vielä ohimoissa.
Vilkaisin tyhjälle pihalle ja heti alkoi vituttaa. Pitäisi mennä bussilla. Auto oli jäänyt duunin parkkiin kun palaveri venähti.
Mietin pitäisikö soittaa ja ilmoittaa itsensä sairaaksi.
Vaimo valahti pöydän ääreen. Perse levisi tuolinreunan yli pahkuraisena ja muodottomana. Sininen kaapu pingottui läskiin uurtuneiden kraatereiden yli.
Huomenta, se määkäisi ja katsoi vetisillä silmillään poskiensa takaa.
En voinut mitään sille, että oma naama kiristyi. Kumosin loput kahvista lavuaariin ja työnsin kupin altaaseen.
Pitää mennä, sanoin.
Tuletko sä tänään ajoissa, se vinkui.
Joo joo, mutisin.
Kaksoset tönöttivät tatteina sohvalla ja tuijottivat ruutua. Niidenkin posket olivat levinneet.
Potkin dubloja sivuun.
Voisit siivota, laukaisin.
Keittiön suunnasta kuului inahdus.
En viitsinyt katsoa. Tiesin että se itki.
Tuulikaapissa oli sikin sokin kaksosten kuomasaappaita ja vaimon linttuun astuttuja nilkkureita. Ajattelin Eevin korkoja. Se tiesi, miten sääriä korostetaan.
Olisi kiva nähdä se taas joskus. Mietin, että voisin soittaa Eeville ja nähdä sen töiden jälkeen. Nopeat yhdet, sitten kotiin.
Kotimatkalla voisi hakea vaimolle vaikka jotain tulppaaneja. Tulisi sekin onnelliseksi.

Ohi lipuvat lauseet

2009-02-26T11:37:00.000+02:00

Tuopin pohjalla, väljähtyneessä kaljatilkassa lauseet uivat ympyrää.
Mä toivon että me pysytään kuitenkin ystävinä.
Ehkä joskus tulevaisuudessa tilanne on toinen.
Sä unohdat mut ja löydät jonkun paremman.
Mun on mietittävä mitä mä oikeasti haluan.
Mä en voisi just nyt olla kenenkään kanssa.
Sä olisit onnellisempi jonkun muun kanssa.
Me vaan ollaan kasvettu erilleen.
Mä tarvitsen omaa tilaa ja aikaa.
Mä olen ajatellut meidän juttua.
Se ei johdu susta vaan musta.
Sä olet liian hyvä mulle.
Mä en ole onnellinen.
Tää ei jotenkin toimi.
Meidän pitää puhua.
Ei ole ketään toista.
Pitää puhua.
Paremman.
Ei toimi.

Vaiheet

2009-02-20T21:59:00.004+02:00

Alan ajatella elämän kulkua.
Toyota Corolla, se minkä ovet sai auki pyörän avaimella. Karvanopat taustapeilissä, joku friidu joskus vieressä, aika harvoin. Kerran pantiin takapenkillä. Oli ahdasta.
Heti häiden jälkeen Liisa alkoi odottaa. Tuli kierreltyä autokauppoja. Hankittiin Ford Mondeo, farmarimalli. Mahtuu rattaat.
Toisen odotuksen aikana poltteli, mutta Mondeo sai välttää.
Kolmatta varten hankittiin tila-auto, seitsemälle rekisteröity Mazda5. Kertaakaan siinä ei pantu vaikka oli tilaa.
Kolmen vuoden jälkeen alkoi kaduttaa. Teki mieli moottoripyörää. Liisa mietti eroa.
Käytiin tekemässä avioehto Liisan isän mökin takia. Että pysyy ainakin suvussa. Ikään kuin minä sen mörskän olisin halunnut.
Sovittiin, ettei eroa mainita riidellessä. Vasta kun sitä ihan oikeasti tarkoitetaan.
Moottoripyörästä en enää puhunut.
Auton päätin vaihtaa pienempään.

Eskapisti

2009-02-09T19:18:00.003+02:00

Elämä on repinyt minut riekaleiksi. Ne pysyvät kasassa kahvilla ja harlekiineilla.
Lentokoneen istuimia imuroidessa en ajattele mitään. Enkä silloin, kun kannattelen kuohuviinilaseja jonkun toisen häissä.
Yhdellä työllä ei elä.
Eläisi ehkä, ellei olisi velkaa.
Velkaa ei olisi, ellei olisi poikaa.
Jos ei olisi poikaa, ei olisi mitään.
Palon se sytytti vahingossa. Silkkaa typeryyttään.
Yllytyshullu.
Ne siitä olisi pitänyt pistää vastuuseen ne muut, isommat.
Ei niitä laitettu.
Se olisi voinut maksaa sen itsekin, aikuisena, niin minulle sanottiin. Silloin sen velka olisi ollut jo miljoonia. Sellaista ei pysty maksamaan ikinä.
Minä maksoin. Otin lainaa. Ei sillä väliä. Minun elämälläni ei ole enää väliä.
Kun nukahtaa harlekiiniin, voi melkein unohtaa.

Isosiskolta opittua

2009-02-05T22:14:00.004+02:00

On hyvä jos sattuu satamaan. Silloin kukaan ei ihmettele saappaita. Vaikka ei ne muutenkaan huomaa, jos lapsella on saappaat. Se on ihan normaalia milloin vain.
Housujen kannattaa olla ryntyssä lahkeiden yläpuolella. Mennessä ne voi laittaa niin, että toinen reuna saappaasta on hyvin esillä. Lähtiessä pitää tietysti peittää koko saappaan varsi.
Rahaa täytyy olla mukana vähän. Kaksikymmentä senttiä riittää, sillä saa tikkarin. Tai kolmekymmentä.
Ilman rahaa ei kannata mennä. Jos ei osta mitään, herättää epäilyksiä vaikka näyttäisi enkeliltä.
Muuten ei tarvitse näyttää enkeliltä. Riittää että ei meikkaa. Pitää näyttää mahdollisimman nuorelta. Auttaa jos on päällä punaista.
Karkkihyllyn luona kannattaa pyöriä sopivan kauan. On ihan helppo päästää suklaalevy ja karkkipussi putoamaan saappaan varresta sisään. Sitten vain lahje siihen peitoksi. Kassa ohi kävellään ihan normaalisti. Tietysti maksetaan tikkari.

Puhallus

2009-01-28T17:08:00.003+02:00

Kassan katseesta paistoi peittelemätön epäilys. Se oli aivan varma, että sen silmien alla tapahtui jotakin, mitä ei olisi saanut tapahtua.
Mari maksoi ensin. Pojat hölisivät takana jonossa. Samun hengitys lämmitti korvaa. Se nojasi minun selkään.
Laitoin limun hihnalle. Samun käsi pujahti minun taskuun. Säpsähdin vähän. Kassa mulkaisi rumasti.
- Oliks muuta? se kysyi.
Pudistin päätä ja maksoin.
Pojat tulivat letkana läpi. Kellään niistä ei ollut mitään ostoksia.

- Sinä, pipopää, sulla taitaa olla jotain taskussa, kassa ärähti.

Samu käänsi kaikki taskut ympäri ja näytti viatonta naamaa.

Minä ja Mari mentiin ulos.

Pojat jäivät hetkeksi kauppaan aukomaan päätään.

Sitten nekin kävelivät ulos.

Kassa mulkoili perään.

Pihalla Samu vaati omaansa takaisin.
Minä sanoin, että jaetaan, koska minähän sen olin joutunut tuomaan uloskin.
Puolitettiin se suklaa, minä ja Samu.
Mari oli hapan, kun kukaan ei ollut kiinnostunut siitä.

Juhlan jälkeen

2008-12-28T18:06:00.005+02:00

Kolmantena päivänä kala alkaa haista ja kinkku maistua ellottavalle. Se oli kolmas päivä jolloin Jeesus nousi kuolleista. Mutta se oli pääsiäisenä. Jouluna se vasta syntyi pahnoille, tähdeksi tähden alle. Madonnan poika.
Kolmantena päivänä kala alkaa haista - sekin on kovaa kyytiä heräämässä kuolleista - ja vieraiden pitää tajuta häipyä. Eivät ne meinaa tajuta. Anopille pitää vääntää rautalangasta, että on teillä kotikin. Lopulta ne tajuavat, vähän turhankin hyvin. Anoppi kiskoo takin niskaansa ja hehtaarin kokoisen herneen nokkaansa.
Kolmantena päivänä maito happanee ja perherauha alkaa rakoilla. Pleikkari ei enää riitä vaientamaan lapsia. Ne hiiltyvät kun niiden ohjailema vihreä ukkeli juuttuu neljännelletoista tasolle.
Hannu alkaa kiertää levotonta kehää. Kotona ei ole tilaa. Lahjapaperit pyörivät edelleen jaloissa eikä kukaan jaksa viedä pois tyhjiä pulloja.
Äitien tekemät laatikot lämmitetään viimeisen kerran. Lantunhajussa syödään pitkin hampain. Hannu katoaa kulmakapakkaan. Pleikkari pannaan yläkomeroon rangaistukseksi rähisemisestä. Rähinä ei lopu siihen.
Vimmassa saan siivottua olohuoneen ja keittiön. Taloyhtiön roskalaatikot tursuavat yli kaikkea sitä, mikä joulusta on jäänyt. Jätän tyhjät pullot oven viereen, vieköön keräykseen joku joka tarvitsee.

Käsi

2008-12-17T21:31:00.003+02:00

Jokin itsepintainen ääni alkoi tunkeutua tajuntaan. Ärsyttävä, keinuva vinkuna, joka sai päässä tuntumaan laivalta ja pakin kääntymään ympäri.
Jasu vääntäytyi istumaan ja odotti että keinunta lakkaisi.
Lintuja, perkele. Joku talitintti veivasi kuin paloauto heti ikkunan takana.
Suussa maistui paska ja mahahappo.
Käsi ei toiminut.
Oli tullut nukuttua se tunnottomaksi.
Käsi ei toiminut vielä seuraavanakaan päivänä. Roikkui vain velttona, turhana lisäkkeenä, hämmentävästi tiellä koko ajan.
Käden puuttuminen vaikeutti kaikkea: pukemista, kahvin keittämistä, persekin piti pyyhkiä väärällä kädellä.
Työterveyslääkäri katsoi merkitsevästi.
- Niin siinä käy kun kännää itseltään tajun pois, se valaisi.
Se määräsi hoidoksi sähköshokkeja.
- Kyllä siihen vielä tunto palautuu, se lupasi.
Sormet alkoivat liikkua hiljalleen parin viikon kuluttua. Niillä pystyi jo melkein tarttumaan tuoppiin.
- Laitetaan vielä viikko sairauslomaa, eiköhän sillä sitten jo pysty postia jakamaan, lääkäri arvioi.
Lomaviikon kunniaksi Jasu treenasi alakerran baarissa tartuntaotetta.

Joulun alla

2008-11-30T19:49:00.002+02:00

Joku lapsista laittoi joululevyn soimaan. Musiikki tunki makuuhuoneeseen oven alta vaimeana. Kuopuksen kikatus raastoi korvia.
Esikoinen tuli hiljaisin varpain makuuhuoneen oven rakoon.
- Jaksatko nousta kahville?
En vastannut.
- Me leivottiin pipareita.
Se odotti hetken. Sitten se vetäytyi ovenraosta ja ovi kolahti kiinni. Tassutus etääntyi olohuoneeseen. Kuopuksen kirkas ääni kysyi, onko äiti vielä kipeä.
Tip tap tip tap tip tap taukoamatta.
Vedin tyynyn korvan päälle ja painoin.
Käännyin selälleni ja painoin tyynyn kasvojen päälle ja painoin. Hengittäminen muuttui vaikeaksi, kaikki muu kävi hetkessä selväksi, kirkkaaksi. Oli vain paksu pimeys, millään muulla ei ollut merkitystä. Piti hengittää, vaikka se oli tyynyn läpi työlästä.
Käsistä valui voima, tyyny lipesi kasvojen päältä.
Ilma ahdisti.
Olohuoneesta kuului kolinaa ja kälätystä. Joku levitteli leluja.
Teki mieli lopettaa hengittäminen kokonaan.

Ilman suuntaa

2008-11-02T21:11:00.001+02:00

- Kyllä se on parasta, vaimo sanoi. Se istui keittiön pöydän ääressä ja katsoa napotti suoraan kohti. – Että erotaan.
- Parasta? Kenelle?
- Kaikille, vaimo ilmoitti napakasti. – Sulle ja mulle ja lapselle. Se on kaikkien kannalta järkevintä.
Vaimo oli mennyt jotenkin järjiltään. Sillä viirasi pahemman kerran.
Tai sitten se yritti jotain. Yrittäköön. Ei onnistuisi.
- Jos sinä niin haluat, sanoin.Sen oli tarkoitus kuulostaa kopealta, mutta se kuulosti vain typerältä, lammasmaiselta. – Sen kun pistät paperit vetämään.
Ajattelin, että sanani havahduttaisivat sen, herättäisivät unesta, halattaisiin, oltaisiin taas niin kuin ennenkin. Lähdettäisiin jonnekin matkoille, Roomaan vaikka, Roomasta se oli aina pitänyt, syötäisiin leivoksia kahviloissa ja naurettaisiin yhdessä sille sunnuntaiaamupäivälle, jolloin vaimo hulluuksissaan alkoi puhua erosta.
- Itse asiassa olen laittanut jo.
Tuntui kuin se olisi lyönyt. Tuntui pahemmalta kuin se jos se olisi lyönyt.
- No niin. Vai niin. Sehän on hienoa. Varmaan sulla on kämppäkin katsottuna.
Ei sillä ollut. Oli ajatellut että minä alkaisin katsella. Ettei hänen tarvitsisi lasta lähteä retuuttamaan.
Sillä lailla se heitti minut yli laidan. Aloin pakata saman tien. Tuntui, etten pysty jäämään sinne enää.
Hetkeä myöhemmin seisoin matkalaukun kanssa ostarin taksitolpalla ja mietin, mihin ajaisin. Ei ollut mitään määränpäätä. Ei mitään suuntaa.
Ajoin työpaikalle. Nukuin neukkarin sohvalla yön.

Väärät huulet

2008-10-26T20:28:00.001+02:00

Oikeastaan ero johtui Sinikasta.
Sinikka tuli työpaikalle maaliskuussa ja oli toukokuun loppuun mennessä jyrännyt kuviot uusiksi kaikenkokeneella asenteellaan ja iän tuomalla arvovallalla. Se ei taipunut katsomaan itseään kauniimpia ja paremmin laitettuja ylös, vaan sai ne pelkällä vilkaisulla tuntemaan itsensä bimboiksi. Sen huulien välistä livahteli pieniä piikkejä, huolella naamioituja vittumaisuuksia, kohteliaisuuden muotoisia moitteita. Sitä ei saanut kiinni mistään.
Älykäs se oli, sitä ei voinut kieltää. Ja määrätietoinen. Uraorientoitunut. Tavoitteellinen.
Nopeasti se oli pomon oikea ja vasenkin käsi. Varmaan pyyhkijänä vessassakin.
Aika pian se oli Annen inhokkilistan ykkönen.
Ja saman tien Anne oli Sinikan inhokkiykkönen.
Se ei ollut tasavertainen tilanne.
Sinikka tuli Annen uniinkin. Niissä sen tyytymättömät huulet läpsyttivät toisiaan vasten kuin kaksi paksua kastematoa ja vaativat aina jotakin.
Siinä vaiheessa Sinikka alkoi vaikuttaa kaikkeen.
Esimerkiksi suudelmiin.
Anne alkoi huomata, että Jaakon alahuuli kääntyi suudellessa jotenkin sinikkamaisesti. Se avasi suunsa väärällä tavalla ahnaasti ja jätti huulensa rullautumaan.
Miten se olikin jäänyt aiemmin huomaamatta?
Ja kun Sinikka kerran tuli mieleen, ei sitä saanut sieltä pois. Oli pakko avata silmät että näkisi Jaakon. Ja silti tuntui että suu oli Sinikan.
Eikä sille enää voinut mitään.
Anne alkoi kääntää päänsä aina kun Jaakko halusi suudella. Hän tarjosi kaulansa. Aikansa mies tyytyi siihen. Mutta kaulallaankin Anne tunsi aina Sinikan huulet, ja kylmeni heti.
Seksistä tuli vaikeaa. Suutelemista piti välttää tai tunnelma oli mennyttä.
Seksi harveni.
Tuli riitoja.
Seksi loppui.
Tuli lisää riitoja.
Lopulta pistettiin paperit menemään.

Pieni suuri murhe

2008-10-20T20:43:00.003+03:00

Lapsi nyyhkyttää surkeana tyynyä vasten. Ei halua kertoa miksi.
Kouraisi kylmästi.
- Kuka sanoi että se on salaisuus?
- Julius.
- Ei saa olla sellaisia salaisuuksia, joita ei voi kertoa äidille. Kuiskaa se.
Surkeat kasvot, märät silmät täynnä epätoivoa. Pieni ääni kuiskaa hirveän salaisuuden.
- Julius pussasi vaikka en halunnut ja nyt se aikoo kertoa kaikille.
Ei mitään vakavaa ja koko maailma sekaisin?
- Ei toista saa pussata väkisin. Puhutaan huomenna hoitajille. Ne pistävät Juliuksen lopettamaan.
Lapsi uskoo. Sen maailmassa äiti voi vielä muuttaa mitä vain.
Uni vie huolesta uupuneen lapsen.
Uudet murheet odottavat unen päässä, mutta sitä ei nukkuja tiedä.
Äidin sydän on käpertynyt nyrkiksi.

Kun on tyhjää pääsee tuuli puhaltamaan

2008-10-10T22:56:00.000+03:00

Joutomaalla tuulee.
Sade piiskaa lehdet maahan.
Sinä valitsit toisen.
Se tekee kaikesta kipeää.
Minä jäin paljaaksi kuin puu.
En pääse astumaan ulos.
Jos olisin saanut olla sinun.
Tiedät kyllä.
Ei tämä rakkaus hellitä.
Se on järjetön ja repivä kuin tuuli.
Olet lähellä, vastapäätä, näen sinut nytkin.
Istut keittiössä, hän häärii takanasi, laittaa astioita koneeseen. Sinulla on edessäsi kuppi.
Hahmosi on liian tuttu. Sen näkeminen tekee kipeää.
Joutomaalla tuulee.

Pieni rakkaustarina

2008-09-25T20:28:00.000+03:00

Taloyhtiön sauna oli kylmä ja tunkkainen. Poika riisui tytön toppatakin ja pujotti kylmät kätensä tytön villapaidan alle. Tytön tukka oli musta ja sekaisin. Silmät se oli puristanut lujasti kiinni.
Poika avasi farkkujensa vetoketjun ja painoi tytön istumaan alimmalle lauteelle. Tytön olat olivat luiset ja kapeat, mutta suu oli lämmin ja märkä. Poika ynisi hiljaa. Tyttö ei sanonut mitään.

Myöhemmin pojalla oli jotenkin nolo olo. Se veti housut ylös selin ennen kuin uskalsi katsoa tyttöä. Tytön silmät olivat kovat ja mustat. Niistä ei nähnyt mitään. Se veti takin vetoketjun kiinni kaulaan asti. Käsistä näkyi vain sormenpäät. Nekin se kiskoi takin hihojen sisään.

Poika avasi tytölle oven. Pakkanen tarttui tytön tukkaan. Tyttö juoksi pihan poikki ja katosi valtatien suuntaan.

Kaikkien ei tarvitse tietää

2008-09-21T21:40:00.002+03:00

Lapsi syntyi puolivälissä aikaa, kuolleena keskentekoisena rääpäleenä. Kätilö nosti sen hysteerisenä itkevän vaimon vatsan päälle jäähtymään. Vaimo työnsi sen pois. Ei halunnut katsoa. Antti otti sen syliin ja piteli. Poika. Se oli lämmin, mutta ei liikkunut. Jäähtyi hiljalleen. Silmät olivat kiinni.
Kahta viikkoa myöhemmin Antti palasi töistä tyhjään kotiin. Kaikki luulivat, että vaimo voi jo paremmin. Anttikin luuli. Mutta äkkiä koti oli tyhjä, vaimon tavaroita ei ollut.
Lapset löytyivät anopilta. Vaimosta ei kuulunut moneen viikkoon.
- Mä voin sanoa tän sulle, mutta kaikkien ei sitten tartte tietää, Antti sanoo.
Jaska ei ole muuta kuin työkaveri, mutta jollekulle on pakko kertoa.
Viereisen pöydän korvat eivät ole kaukana, mutta ne täyttyvät juopuneesta naurusta.
Jaska nyökkää. Ja Antti kertoo.
Vierestä hoippuu joku iso äijä täysinäisten tuoppien kanssa. Kaljaa läikkyy Antin päälle. Se ei edes huomaa. Naapuripöydässä räjähtää naurunremakka.

Syksyn punaiset marjat

2008-09-12T20:24:00.003+03:00

Ensimmäinen vihlaus oli kuin enne. Tuntui epätodelliselta, havahdutti tarkkailemaan. Toinen vihlaisu yllätti silti. Se oli voimakas kuin viikatteen sivallus. Taittoi kaksinkerroin. Ja heti sen perään iski kaikuna pelko.

Veri alkoi valua noroina jalkoja pitkin. Sitä putoili lattialle laikuiksi, jotka kuivuivat mustiksi napeiksi.

Vessassa kipu pakotti lattiaan. Kyyneleet sekoittuivat lattialla vereen. Tiesin jo.

Kaakeleiden kylmä syli otti sen vastaan, kun se karkasi pimeästä kodistaan liian aikaisin. Liikkumaton pieni ruumis verilammikossa, ei hiirenpoikasen kokoinen. Maksoittuneita riekaleita sen ympärillä, palasia siitä, mikä piti antaa sille ravintoa.

Nostin sen kädelle. Se oli oudon sitkeä ja tiivis. Käärin sen paperiin. Paperi tuhriutui vereen.

Ei sitä voi laittaa vessasta alas. Se pitää haudata.

Suihkuvesi huuhtoi veren viemäriin ohuina noroina. Paperimytty odotti lavuaarin vieressä. Jaksoin suihkun, jaksoin pukea ja etsiä pienen lapion. Jaksoin kaivaa matalan kuopan pihlajan juurelle metsään. Sinne se jäi. Syksynpunaisten marjojen alle.

Uskomaton onni

2008-09-01T21:03:00.003+03:00

Anna keinahti sisään kahvihuoneeseen analiininpunaisessa chenilleneuleessa, joka nuoli vartaloa ja käski koskemaan. En koskenut. Katsoin muka ikkunasta, vaikka silmät liimautuivat väkisinkin sen vartaloon, kun se keinui keittimelle. Mustien housujen lahkeet olivat suorat ja sen verran leveät ettei pohkeiden muotoa erottanut, mutta takapuolen ympärille ne kiristyivät kuin kypsän omenan kuori. Tiesin minä sen sääretkin. Nuoltavan hyvät.
Pari vuotta sitten se oli yhdellä lantion keveällä keinahduksella varmistanut itsellen työpaikan, vaikka olivat sen ansiot olleet paperillakin olleet aika vakuuttavat. Haastattelu oli mennyt puihin. Tuntui että en ollut saanut kysytyksi mitään oleellista. Silmät hakeutuivat sen tisseihin väkisinkin ja ajatus pyöri panemisessa. Olin ajatellut, että tekisin mitä tahansa, että pääsisin edes kerran sen hameen alle.
- Laitoin sen rapon sulle. Meni sen kanssa viime yönä kahteen. Mutta nyt sen pitäisi olla ok, Anna sanoi.
Nyökkäsin.
Anna istahti vastapäätä, nosti jalan toisen päälle, nojasi kyynärpäällä kevyesti pöytään, maistoi kahviaan ja avasi lehden. Ripset heittivät varjot poskille eikä silmiä näkynyt. Vasempaan nimettömään oli ilmestynyt sormus. Ajattelin, että joku jätkä sai öisin naida sen puolitajuttomaksi ja vetää sen sitten lähelleen ja nukahtaa nenä sen niskakuopassa. Millaisella jätkällä siihen oli oikeus?
Kenen tahansa olisi pitänyt olla onnellinen, että sai edes olla olemassa samassa maailmassa sen kanssa. Istua samassa taukotilassa.
Anna nosti katseensa lehdestä.
- Kai sä muistat että sun vanhemmat on tulossa meille illalla? Muista ostaa kermaa, sun äiti ei kuitenkaan suostu käyttämään maitoa kahvissa, se sanoi.

Lommo

2008-08-30T21:46:00.002+03:00

Perkele!
Siihen se rusahti.
Ja tällaisella hetkellä kun oli muutenkin kiire.
Näkikö anoppi?
Kuuliko ne sisälle asti?

Ei se kuullut, olisi muuten jo ikkunassa. Kaikkea vahtaamassa koko ajan muutenkin.

En helvetti mene sanomaan nyt. Sitten seistäisiin tässä voivottelemassa sen seitsemän tuntia ja kokous menisi vituiksi sen takia.
Sanon kun tulen. Sanon, että korjauttaa sen lommon ja pistää laskun minulle.
On sitä rahaa.
Repiköön siitä.
Voi kilin vittu, että piti osua juuri anopin autoon.
Saa taas syytä mulkoilla nokkaansa pitkin.
Haahka.
Mitä helvettiä sen piti jättää autonsa tuollaiseen paikkaan? Siihen osuu väkisinkin. Olisiko tässä muka pitänyt kiireessä ruveta hinkkaamaan ja kihnuttamaan että mahtuu ulos parkkipaikalta? Eikö se eukko nyt tajunnut, että tässä tarvitaan kääntymiselle tilaa.
Oikeastaan anopin vika. Senhän tässä pitäisi maksaa.
Ja helvetilliset skraadut tietysti omaankin autoon.
Voi vittujen kevät.
En taida sanoa sille mitään. Ei se lähtiessä iltapimeällä kuitenkaan mitään huomaa.
Huomatkoon kun huomaa. Ja sitten kun tajuaa, ei enää osaa yhdistää. Luulee, että joku on parkissa kolauttanut.
Oman korjautan huomenna. Make oikaisee ja maalaa kossupalkalla, ei jää mitään merkkejä.

Tupakkapaikka

2008-08-29T22:05:00.004+03:00

Joutomaan yläkoulun päädyssä röökipaikalla notkuu aina porukkaa.
Opettajia sinne ei tule, ne seisoo ulko-oven edessä etupihalla ja odottaa välitunnin loppumista.
Joillakin on aina röökiä, niillä joiden vanhemmat jättää lompakon lojumaan mihin sattuu eikä laske rahojaan. Ja niillä, joiden vanhemmat ostaa lapsensa helpoiksi ja ulos himasta.
Aika monen vanhemmat täällä tekee niin.
Ne antaa lapsilleen rahaa, että pääsisivät helpolla.
- Mene syömään vaikka mäkkiin, mä en nyt jaksa laittaa ruokaa.
Jotkut saa rahaa vaatteisiin, mutta pakkoko sitä on ostaa koko rahalla loimia. Osan kuteista voi kääriä mukaan ilman rahaakin.
Sitten on tietysti lokit.
Niillä ei ole koskaan rahaa. Ne ei koskaan osta itse röökiä, siitä yksinkertaisesta syystä ettei ne voi, kun ne on aina persaukisia.
Ne ruinaa muilta.
- Jätä jämät. Jätä pienet edes.
Niille voi joskus olla kiva ja heittää kokonaisen. Jos tarvitsee jonkun palveluksen.
Jotkut niistä kerää spaddun jämät maastakin. Jos nakkaa vähän pitemmän pätkän menemään ne on rähmällään sen kimpussa. Se on aika siistiä.

Äitiyden onnea

2008-08-28T19:26:00.000+03:00

Ei se itke paljon, imaisee rinnan tyhjäksi ja nukahtaa uudelleen. Nukkuu tunnin, pari ja herää taas syömään. Sitä se tekee paljon, syö ja syö.
Se imee minusta kaiken.
Oma vartalo on vieras, toiseksi muuttunut. Vatsan kohdalta hylätty kuori, taikinainen ja venynyt entinen asumus. Rinnat pinkeät ja arat, merkitykseltään toiset kuin ennen. Muuttuneet toisen omaisuudeksi.
Lämmin vesi saa maidon liikkeelle. Valkoiset maitokaaret suihkuavat seinille ja huuhtoutuivat veden mukana viemäriin.
Väsymys painaa otsan takana, melkein halkaisee kallon. Yksikin yö jatkuvaa heräilyä, enkä minä enää jaksa.
Kostealla tukalla nukkumaan, imetysliivit päällä ja liiveissä imulaput.
Mies seuraa sänkyyn. Sillä on silmissä huonosti peitelty kiima. Se laskeutuu omalle puolelleen ja ujuttaa käden peiton alle.
Kosketus tuntuu ylimääräiseltä. Ei sitä tähän nyt.
Itkuhälytin herää kohisemaan. Hiljainen määkäys, ei vielä edes hereillä.
Miehen käsi vetäytyy.
Nousen.
Itku on käynyt vaativaksi. Se haluaa syödä taas.
Imu vihlaisee rinnassa, vedän hampaiden välistä ilmaa. Lapsi löytää rytmin. Kohtu kuristuu kireäksi, pakottavaksi palloksi. Puristan silmät kiinni ja yritän ajatella muuta.

Ei koskaan?

2008-08-25T21:22:00.003+03:00

- Meistä ei ikinä tule paria.
En tiennyt oliko se kysymys vai toteamus.
Silmistä ei voinut lukea mitään. Maailma hidastui ympärillä. Tanssivat ihmiset liikkuivat kuin veden alla, äänet olivat kadonneet, aika pysähtynyt.
Meistä ei tule paria, niinko?
Niinkö sinä uskot?
Ei sitä tiedä.
Maailmassa on sattunut kummempaakin.
Ei se olisi helppoa, on niin paljon sellaista, mikä on tiellä. Niin monta ihmistä jotka ovat välissä.
Mutta koko ajan tapahtuu asioita, jotka ovat liian outoja edes tapahtuakseen. Ei se siinä mittakaavassa olisi edes pieni ihme. Ei edes ihmeen tapainen. Tuskin edes yllättävä käänne.
Hiljaisuus oli tiivistä kuin lasi. Kaikki ympärillä oli pysähtynyt ja jäänyt lasin sisään.
Vastapäätä silmät, joista en tiennyt asuiko niissä kysymys vai varmuus. Välissä pöytä, jolla liian monta juotua olutlasia.
- Ei tulekaan, sanoin.
Sirpaleet helisivät lattialle.

Ja se pitäisi pian päättää

2008-08-19T21:25:00.001+03:00

Matalapaine löi korvat lukkon jo aamusta. Kävelin torin poikki, vaikka kalan haju etoi niin että taju oli mennä. Oksensin ennen töihin menoa ja uudestaan heti kahvin jälkeen. Pitäisi ostaa testi.
Apteekin vaalealla likalla oli koululaisen kasvot. Se hymyili lämpimästi kun ojensi testipakkauksen pienessä muovipussissa. Yritin hymyillä takaisin.
Toinen viiva ilmestyi vakaana, vailla epäilystä. Haisi käristetty liha ja kaali. Se tuli naapurista. Oksensin taas.
Laskin että olisi viisi tai kuusi viikkoa aikaa miettiä.
Silloin se olisi jo valmiin näköinen, vaikka vielä pieni.
Vatsaa pakotti. Haju oli ylipääsemätön. Miten helvetissä kukaan saattoi syödä mitään, mikä haisi tuollaiselta?

Takaisin kotiin

2008-08-18T21:32:00.001+03:00

Kroppa ei kestänyt. Liikaa viinaa, liian huonoa ruokaa, liian vähän unta ja säännöllisyyttä. Ihminen tarvitsee säännöllisyyttä, vaikka se kuulostaa niin vitun tyhmältä.
Kämppäkin oli kuin pommin jäljiltä. Niin kuin joku saatanan huumeluola. Sitä pelästyi itsekin kun sinne meni.
Siellä tuli aika nopeasti ikävä vaimoa.
Avioelämällä on puolensa. Vähän siinä joutuu tekemään kompromisseja, on pakko luopua jostain että voi saada jotain muuta. Eikä ne nyt niin ihmeellisiä pitemmän päälle ole ne pokamiehen huvitkaan. Kännäily ottaa kunnon päälle. Ja kyllä se vaan on niin, ettei nelikymppinen enää jaksa parikymppisten kissojen vauhdissa. Pitemmän päälle nimittäin.

Laulajat

2008-08-02T16:42:00.004+03:00

Joutomaan ostoparatiisin kaiuttimista ajettiin linnunlaulua yötä päivää. Sen oli tarkoitus luoda kepeä kesäolo, mutta punavarpusen sirkutus asfalttierämaassa vain lisäsi ahdistusta. Punavarpunen ei kuulunut kaupunkiin.
Oikeasti Joutomaalla tiukutti vain talitintti, eikä sekään laulanut leppoisasti kuin ennen, vaan tykitti hätäisesti kuin ambulanssin pilli.
Eikä sekään enää elokuussa.
Hiki valui noroina paidan alla selkää pitkin. Lenkkitossut rouhaisivat lasinsiruja bussipysäkin kohdalla.
Sami ajatteli mökkiä, joka nykyään kuului jollekulle muulle.
Sami ajatteli pyörää, jolla oli joskus keväisin tullut käytyä lintutornilla.
Se loppui kun pyörä varastettiin.
Pyörille tuppasi käymään niin Joutomaalla.
Ei tullut hankittua uutta.
Sami ajatteli kaiuttimia. Mitä tahansa voitiin ajaa kaiuttimista, linnunlauluatai kirkon kellot. Milloin tahansa voitiin tehdä kevät tai sunnuntai.

Kissan kehto

2008-07-30T10:28:00.005+03:00

Se löytyi aamulla tien varresta. Joku rouva seisoi sen edessä hämillään.
- Teidänkö se on?
Nyökkäsin.
- Se oli sellainen punainen auto. Meni tästä äsken, ikkunasta näin, se sanoi.
Nainen väisti kun menin lähemmäs ja kyykistyin katsomaan.
Näytti nukkuvalta, mutta niska oli aivan veltto. Pää retkahti syliin nostaessa.
Aloin kantaa sitä kotiin.
Jossain kurkun ja keuhkojen kohdalla tuntui kumma möhkäle.
Matka ei ollut pitkä mutta kädet väsyivät. Elävänä se ei painanut niin paljon.
Eteisessä laskin sen matolle. Näytti nukkuvalta. Auringonläntti ulottui sen takaruumiiseen.
Odotin että viiksi värähtäisi, tai käpälä tai häntä. Värähtäisi jonkin unen myötä. Sitten kylki kohoaisi, kun se huokaisisi syvään tyytyväisyyttään.
Hain pyyhkeen ja nostin sen pyyhkeelle. Se nukkuu siinä nyt. Nukkuu siinä nyt.
Käänsin sen enemmän kerälle. Turkki oli pehmeä mutta käpälät tuntuivat jäykiltä, vääriltä.
Käärin pyyhkeen sen ympärille.
Hain lapion, nostin mytyn syliini ja vein sen metsikköön Joutomaan laidalle.
Sieltä se saisi kehdon.

Kaksi elämää

2008-07-24T22:18:00.000+03:00

Jonna oli päättänyt jo nuorena, ettei ikinä rupeaisi varattuun, mutta sitten tuli Aleksi. Tuli ja oli niin kuin olisi ollut aina.
Aleksi ei luvannut mitään, ei kieltänyt mitään. Tuli kun pystyi tulemaan ja oli silloin läsnä niin sataprosenttisesti, että Jonna unohti sillä olevan toisenkin elämän.
Hän muisti sen sitten, kun Aleksi oli lähtenyt ja hän makasi yksin sängyssään. Patteri nakutti, yläkerrasta kuului koiran kynsien rapina kun se juoksi huoneesta toiseen ja hän kuuli ne äänet yksin.
Lopulta tyyny homehtui kyynelistä, ja se sai Jonnan havahtumaan.
Hän yritti sulkea Aleksin ulos elämästään, mutta Aleksi luikerteli takaisin kuin tauti.
- Aiotko sinä erota, Jonna kysyi.
Aleksille tuli surullinen ilme.
- Uskotko sinä, että on mahdollista rakastaa useampaa kuin yhtä?
Jonna ei kysynyt enää.

Suden hetki

2008-07-20T19:09:00.000+03:00

Aamuyöllä iski ahdistus. Unikuvat sekoittuivat toteen, niin että oli mahdoton tietää, mitä oli jo kertonut, mitä jättänyt kertomatta.
Petri nukkui.
Nousin ylös ja menin parvekkeelle.
Miksi tämä iski päälle nyt kun kaikki oli jo ohi?
Olisi tehnyt mieli sytyttää tupakka, nähdä sen punaisena hehkuva pää pimeässä, mutta ei voinut. Petri ei olisi tykännyt. Eikä niitä edes ollut yhtään.
Taivaalla lipuivat siniset pilvet. Yö oli taittumassa aamuksi. Lehdenjakaja oli jo liikkeellä.
Petri oli hyvä mies. Hyvä, mutta ehdoton. Jos sille kertoisi, se lähtisi heti.
Mutta se toinen oli jotenkin päässyt ihon alle. Jättänyt itsestään sellaisen jäljen, jota ei saanut irti. Se teki olemisesta vaikeaa. Pitäisi lukita muisto sen toisen käsistä ja äänestä niin syvälle, ettei se pääsisi enää edes uniin.
Puistatus pakotti sisälle.
Peiton allakin paleli. Petri nukkui. En painautunut sitä vasten.

Onnenpäivä

2008-07-16T10:08:00.000+03:00

Kiskan täti antoi laatikollisen karkkia.
- Ei näitä voi myydä, pääsivät sulamaan auringossa, se sanoi.
Se on kiva täti. Joka päivä käydään etsimässä pulloja ja ostetaan pullorahoilla karkkia sen kiskasta.
Karkit olivat mustana möykkynä laatikon pohjalla. Vääntämällä köntistä sai irti paloja.
Istuttiin puistossa leikkimökin katolla ja imeskeltiin suolaisenmakeita könttejä. Ylhäältä katseltiin muita lapsia, joilla ei ollut käynyt tuuri.

Toivomus

2008-07-09T09:09:00.002+03:00

Olipa kerran mies, joka tapasi haltiattaren.
– Täytän yhden toiveesi, toivo mitä haluat, haltiatar lupasi.
– Vain yhden? mies mietti. – On harkittava tarkkaan. Onko asialla kiire?
– Mieti niin kauan kuin haluat, haltiatar lupasi.
– Käytän toiveeni vasta sitten, kun oikein paha paikka tulee eteen, mies päätti.
Tuli vastoinkäymisiä. Talo paloi, ja mies muisti toiveensa. Hän oli jo toivomaisillaan, mutta tulikin uusiin ajatuksiin.
- Vakuutus korvaa, ja vielä voi tulla pahempikin paikka.
Vaimo petti ja jätti, ja mies oli jo toivomaisillaan, mutta tuli uusiin ajatuksiin.
- Etsin uuden. Voi tulla pahempikin paikka.
Mies sai lopputilin, ja muisti taas toiveensa, mutta ei toivonutkaan.
- Voi tulla pahempikin paikka. Kyllä tekevälle aina työtä löytyy.
Näin kului aikaa, mies vanheni ja kuoli pois, eikä hän koskaan käyttänyt toiveitaan.
Mitä opimme tästä?

Enteitä

2008-06-30T21:15:00.001+03:00

Jos opettaja astuu luokkaan oikealla jalalla, kokeesta tulee kymppi.
Jos kolmas auto on punainen, Miko tykkää minusta.
Jos askelmia on parillinen määrä, minä ja Miko mennään isona naimisiin.
Jos en astu viivoille kertaakaan koko matkalla, äiti tulee suoraan töistä kotiin.
Jos ehdin ylös ennen hissiä, äiti ei tuo sitä apinaa meille enää ikinä.

Muumimuki

2008-06-29T20:33:00.004+03:00

Haluttiin Jaakon kanssa lapsi. Se oli helppo päätös. Tiesin että Jaakosta tulisi hyvä isä. Samaa ei voi moni nainen sanoa.
Sovittiin, että lapsi asuisi minun luonani ja viettäisi viikonloppuina ja lomilla aikaa Jaakon kanssa. Niinhän ne tekee muutkin, ja minä sentään olin Jaakon kanssa hyvissä väleissä. Oltiin oltu parhaita ystäviä lapsesta asti.
Sitä käytännön toteutusta vähän mietittiin. Eihän meistä olisi ollut sänkyyn yhdessä. Minä ehkä olisin voinutkin, mutta Jaakko ei takulla olisi kyennyt.
Kävin apteekista lääkeruiskuja. Jaakko hoiti oman osuutensa Minigrip-pussiin ja siirsi siitä ruiskuun. Minä pistin makuuhuoneessa lastin sisään. Jaakko korkkasi keittiössä viinipullon.
Skoolatessa nauratti.

Syntymä

2008-06-28T19:47:00.000+03:00

Lapsivedet menivät kolme päivää lasketun ajan jälkeen. Kari hätäili heti, että ehditäänkö. Hätä tarttui Anuunkin, vaikka supistuksia ei vielä ollut.
Synnytyshuoneessa alkoi verenvuoto. Sitä tuli ämpärikaupalla, kertoi Kari myöhemmin. Anu oli kuolla ja lapsi myös. Istukka oli revennyt.
Kari istui kauan yksin verisessä synnytyshuoneessa huolesta kylmänä odottamassa. Kukaan ei ehtinyt selittää mitään.
Tyttö syntyi hätäsektiolla.
Anu oli kalpea ja väsynyt, mutta hengissä. Tytössä ei ollut mitään vikaa.
Kari katseli vaimoaan ja lastaan ja tiesi, miltä tuntuu menettää.

Niin ne kuviot vaihtuu

2008-06-27T23:00:00.001+03:00

Riikka ja Kari nauroivat Vatasen perseelle, joka oli verkkareissa kuin laatikko. Vatasen uusi muija Anu veti herneet nenään. Se oli maalta, eikä se kestänyt että toisille naurettiin. Kari otti yhteen Anun kanssa, koska muijan kimitys kävi Karin hermoon. Vatanen heitti Karin ja Riikan pihalle.
Muutamaa viikkoa myöhemmin Riikka jätti Karin ja Anu rupesi Karille lohduttajaksi. Vatanen veti kolmen viikon rännin murheeseen. Anu sanoi, että Vatanen on imbesilli apina. Kari oli Anun mielestä fiksumpi.
Kari soitti Riikalle vuoden päästä ja kertoi, että lapsi oli tyttö ja että Anu ja tyttö asuivat Jakomäessä. Kari asui yksin Korsossa. Riikka ei ehtinyt kahville. Kari meni Vatasen kanssa baariin.

Muumimusiikkia

2008-06-26T19:42:00.001+03:00

Edes Ruotsin-laivat eivät olleet entisellään. Ehkä hänen olisi pitänyt mennä pelkälle kahdenkymmenenneljän tunnin risteilylle.
Olihan laivalla miehiä, mutta ei yhtäkään kiinnostavaa eikä kovin monta vapaata. Melkein kaikki olivat liikkeellä lapsineen ja vaimoineen, seisoksivat hämillisen näköisinä kättelemässä ylisuuria, topattuja satuhahmoja.
Pallomeren reunaan nojailevat silmälasipäiset ruutupaidat eivät herättäneet mitään eroottisia ajatuksia. Edes illalla niihin ei syttynyt kipinää. Niiden katseet olivat jähmettyneet lasten laseissa välkkyvien muovijääpaloihin.
Ehkä jatkuvasti korviin raikuva muumimusiikki ja oudon siniset lastendrinkit toimivat kuin huume tai hypnoosi. Ne olivat juoni, jolla miehet saatiin pysymään perheidensä luona, naistensa talutushihnassa.
Hyvähän se oli. Siellä miesten kuuluikin olla. Perheidensä luona. Niin hänkin olisi halunnut oman miehensä pysyvän jos sellainen olisi ollut.
Mutta sellaista ei ollut tullut. Eikä sellaista löytyisi täältäkään. Hyvä jos löytyisi edes hetken kosketusta. Sekin riittäisi vähäksi aikaa.
Yksi oli ollut, josta hän oli toivonut enemmän, mutta se oli humahtanut muumimusiikin huumaukseen erään toisen kanssa. Sitä hän oli odottanut pitkään vielä senkin jälkeen - kerrankos ihmiset eroavat kun lapset ovat pieniä - mutta turhaan. Mies ei ollut eronnut. Ei vaikka oli monesti luvannut.
Miehet lupaavat eivätkä pidä, sen hän oli oppinut. Miehen mieli on häilyvä ja heikko. Sen lukitsemiseen tarvittiin vähintään muumimusiikkia.

Lumikki

2008-06-25T13:36:00.000+03:00

Pieni käsi kuin pikkuruinen meritähti. Hennot kapeat jalat, miehen sormen paksuiset, ja luut niiden sisällä vielä pehmeät, kuin unessa.
Se nukkuu siinä nyt. Lasiarkussa kuin Lumikki. Lampun lämmössä, kuin leguaani terraariossa. Ohuilla letkulla kiinni elämässä, ravintoa ja happea, antibiootteja ja nestettä.
Pieni käsi liikahtaa. Painan oman sormenpääni sen kämmenelle, pienelle merivuokolle. Sen kämmen täyttyy kokonaan. Sen hennot sormet kääntyvät minun sormeni ympärille, pienemmät kuin nuken sormet. Uskomattomat, läpikuultavat melkein ja täydelliset kynsiä myöten.
Täällä ollaan, se sanoo. Täällä ollaan nyt ja sinnitellään.
Jaksa, pieni, jaksa.
Älä luovuta, Lumikki.

Twister

2008-06-24T21:56:00.000+03:00

Twisterissä vasen käsi keltaiseen, oikea jalka punaiseen. Ninnun käsivarsi Antin kainalon alta. Antin hengitys Ninnun niskakuopassa. Pullonpyörityksessä Ninnu valitsee tehtävän ja pussaa Anttia. Räsypokassa Antti häviää akkaparilla kalsaritkin.
Vuotta myöhemmin ei jakseta sählätä spärdäreiden kanssa, vaan pelataan venäläistä rulettia. Ninnu pamahtaa paksuksi kertalaakista. Tuplat tulee.
Teiniäiti ja kaksoset ovat Antille liikaa. Peli käy rumaksi.
- Minä hoidan elatusmaksut, Antin äiti lupaa, - kunhan poika saa elää nuoruutensa rauhassa.
Ninnu ei ehdi vaatia Antilta mitään. Kaksi silmäparia vaatii häneltä kaiken.

Tanssilavan luona

2008-06-23T19:35:00.000+03:00

Sanni ja Marko tapasivat juhannuksena tanssilavan luona. Sannille tuli kylmä ja Marko lainasi takkiaan. Suuri takki tuntui turvalliselta. Sen sisällä oli ihanaa olla pieni ja hoivattava.
Marko tuli Sannin luo yöksi ja jäi siitä pitäen.
Sanni laittoi aamulla kahvia ja kananmunia. Markosta se oli hassua. Hän söi kaiken. Sanni laittoi ruokaa siitä pitäen ja Marko söi aina kaiken.
Ensimmäisenä päivänä puhuttiin kaikki asiat halki. Myöhemmin ei tarvinnut paljon puhuakaan.
Häitä vietettiin juhannuksena, kun kerran oli juhannuksena tavattukin. Satoi. Sannille sanottiin, että sade tietää onnea.
Ensimmäisen lapsen jälkeen molemmat lihoivat kuusi kiloa.
Toisen jälkeen lihottiin yhdessä taas.
Kaikkien mielestä Sanni ja Marko sopivat toisilleen loistavasti.
Sanni hoivasi lapsia ja miestä ja muisteli joskus ensimmäistä iltaa Markon takin sisällä.
Marko ei muistanut sellaista tapahtuneen koskaan.

Puolen sadan etappi

2008-06-15T08:58:00.002+03:00

Näitä semifiktiivisiä tarinoita on syntynyt nyt tasan viisikymmentä.

Lukijoita on blogilistan mukaan aika paljon, mikä on kivaa, vaikka blogilistan uudistumisen myötä aika monta tilaajaa tipahtikin tienposkeen. No, kaipa olisivat hakeutuneet takaisin, jos tosissaan olisi kiinnostanut.

Kommenteissa on kylläkin ollut viime aikoina hipihiljaista. Ei siinä mitään, ei tule itsenikään aina merkkailtua reviiriä, jos missä käyn kylässä.

Nyt puolen sadan kunniaksi haluaisin kuitenkin kysyä teiltä, mikä tarinoista on jäänyt mieleen ja miksi. Saa sanoa senkin, mitkä / millaiset jutut eivät ole uponneet ollenkaan ja miksi.

Edit muutamaa päivää myöhemmin:
Juu, taisin pyytää liikoja. :)
Palaan entiselle linjalle heti juhannuksen jälkeen.

Syysiltana revittiin rikki

2008-06-14T18:03:00.000+03:00

Ihan onnellista elämää. Hyvä mies, suloinen tytär, kaunis koti, tärkeä työ, Arabian astiasto ja Hackmanin aterimet, Marimekon pöytäliina, asiat ihan mukavasti.
Töihin tuli uusi mies. Tuli ihastuminen, katseet, keskustelut, rakastuminen, kielletyt suudelmat, korventava kielletty rakkaus, pakahtuminen päivästä toiseen.
Oli pakko kestää, että ei saanut näyttää, ei saanut olla lähellä, ei voinut antaa mennä.
Olisi pitänyt valita, mutta asiat eivät ole aina niin helppoja. On helpompaa olla valitsematta, yrittää selviytyä, yrittää kestää. Rakkaus ja ihon ikävä polttivat päivä päivältä pahemmin.
Edelleen oli mies, tytär – kaksi vuotta vanhempi jo, koti, työ, astiasto (melkein kaikki edelleen ehjiä), aterimet ja Marimekon pöytäliina (uutta kuosia tietenkin), mutta kaikki oli äkkiä väärin.
Muutos oli väistämätön ja tuli yllättäen kuin talvi.
Uusi lähti, muutti perheen kanssa Tukholmaan. Surullisena syysiltana viimeisen kerran suolaiset huulet toisiaan vasten, raastava ikävä valmiiksi asettuneena kylkiluiden alle. Piti palata takaisin kotiin.

Saumuri

2008-06-13T19:04:00.002+03:00

Susa osti osamaksulla saumurin ja Eurokankaan alennuksesta monta pinkkaa college- ja fleece-kankaita. Saisi tehtyä lapsille vaatteita, puseroita, mekkoja, housuja, hattuja, hanskoja ja kaulaliinoja. Niitä oli nopea tehdä saumurilla ja jos laittoi vähän frilloja helmaan ja hihansuihin, niin menisivät paremmin vielä kaupaksi naistenpäivän markkinoilla.
Saumuri surisi yötä päivää.
Voisi perustaa firman, tai vaikka oman toiminimen. Kaikki haluasivat ostaa tällaisia uniikkeja ja erikoisia lastenvaatteita. Jos kehittelisi oman tuotemerkin ja omaperäisen tyylin, voisi vähitellen kohota vaikka Marimekoksi. Lastenvaatteissa tietenkin.
Kuinkahan kauan menisi, ennen kuin voisi ottaa työntekijöitä ompelemaan ja voisi itse vain suunnitella ja kaavoittaa?
Pitäisi hinnoitella oikein, ei saa myydä polkuhinnalla. Ostajan täytyy ajatella, että tuote on laadukas, eikä liian halpa hinta viesti laadusta.
Voisi laittaa myynnin nettiin. Ottaisi tilauksia ja ompelisi tilauksesta.
Ulkona oli harmaata. Pilvet laahasivat matalalla ja tekivät tilasta maan ja taivaan välillä ahtaan. Näytti kuin talot olisivat kannatelleet pilviä.
Saumuri kehräsi kuin kissa uunilla.

Surullinen satu

2008-06-12T20:40:00.001+03:00

Veijo asui Roosan päässä. Oli laittanut sinne pienen pesän heti korvakäytävän alapuolelle, niin että pääsi vaikuttamaan kaikkeen, mitä Roosa kuuli. Siksi Roosa kuuli koko ajan Veijon äänen.
Se teki Roosan hulluksi.
Roosa kuunteli mp3-soitintaan niin kovalla kuin pystyi, ettei kuulisi enää Veijoa, mutta Veijo lauloi omaa nimeään kaikkiin kappaleisiin. Se repi Roosan hermot riekaleiksi.
Riekaleista Veijo kutoi kangaspuilla räsymatot. Kangaspuiden louskutus soi monta yötä Roosan päässä, eikä hän saanut unta. Silmien alle tuli mustat varjot.
Veijo muutti kesäksi silmähermon tyveen. Roosa alkoi nähdä Veijon kaikkialla. Ruokakaupan kassa oli Veijo, jokainen ohikulkija oli Veijo, jopa lyhtypylväs oli Veijo. Se teki Roosan kaistapäiseksi.
Veijo valmisti pienen moottoripyörän ja suhasi Roosan päässä kaistoja edes takaisin, ristiin rastiin. Taaskaan Roosa ei voinut nukkua. Varjot silmien alla levisivät. Ne ylsivät jo sydämeen. Sinne tuli kylmä, koska päivä ei enää paistanut.

Isojalkainen tyttö

2008-06-11T21:20:00.002+03:00

Anun kakkosvarvas oli paljon pidempi kuin isovarvas. Akkavalta. Sä et ikinä saa miestä, kun sulla on noin päin, muut sanoivat. Anu lakkasi käyttämästä sandaaleita. Aikuisena Anu sai miehen. Montakin. Ne eivät katsoneet varpaita.
Anun jalka kasvoi. Kengän koko oli vähintään 40, joissain kengissä 41.
Ruotsinlaivalla Anu ja Tiina lojuivat käytävällä. Kengät oli viskattu pois. Vastapäätä nojaili seinään pari poikaa. Niiden kanssa oli vähän juttua. Ihastuttaisiin varmaan, oli jo ihastuttu.
Toinen pojista oli söpö ja puhelias. Sen katse sai Anun laskemaan omansa.
Se söpö nappasi Tiinan kengän, ballerinat kokoa 36.
- Miten voi olla tällanen kenkä? Ei tää ole ihmiselle edes.
Anu ei ehtinyt piilottamaan omaansa kun poika tarttui siihen.
- No tää on sentään niinku kenkä. Yhtä iso ku mun, poika analysoi. - Mikä koko?
Anu punastui ja riuhtaisi kengän pojan kädestä.
Tiina nauroi tyytyväisyydestä hyristen ja sulaneena sen söpömmän katseeseen.

Matkailu avartaa

2008-06-10T21:44:00.002+03:00

Vedin jo koneessa perseet, en paljon muista hotelliin saapumisesta. Nukahdin. Heräsin kai jossain illan korvalla. Käytiin katsomassa joku patsas ja vedettiin muutama terävä sen vieressä terassilla. Vedettiin saman tien ihan rennolla kädellä ja melko ripeään tahtiin.
Jossain vaiheessa hukkasin kaverit, vedin turpaan jotain tyyppiä joka yritti kääriä minut ja pokasin huoran. Heräsin sen luota. Se sai helpot rahat, en takuulla ollut pystynyt siinä kunnossa panemaan. Olisin pannut kun heräsin, mutta ei seissyt kunnolla vieläkään. Olikin kyllä aika elähtänyt eukko.
Lähdin vetämään viinaa vitutukseen. Törmäsin kavereihin jossain keskustan aukiolla. Ostettiin flinda ja parkkeerattiin tyhjentämään sitä siihen suihkulähteen viereen. Myöhemmin hoiputtiin hotellille. Joku yrjösi roskakoriin. Oli kämpillä vähän messevät aromit.
Aamulla heräsin seitsemältä edelleen ihan tinassa. Kävin suihkussa ja heitin jotain loimia niskaan. Alakerran baarista sai kahvia ja sen jälkeen aloin kiskoa kaljaa. Kuudennen jälkeen elämä alkoi näyttää taas hyvältä. Kävelin yksin keskustaan ja tärähdin terassille tuhoamaan maksaa. Naama paloi aika näpsäkästi toiselta puolelta. Olin liian kännissä, että olisin tajunnut kääntää välillä toistakin puolta.
Kaverit hoippui ohi iltapäivällä. Ne aikoi mennä syömään. Käskin niitä istumaan alas ja tilasin meille tuopit. Se jäi se syöminen.
Joku paikallinen diileri myi meille rullat. Vedettiin ne. Ei tuntunut missään. Oli varmaan jotain oreganoa.
Seuraavana aamuna oli pakko loiventaa. Kone lähti iltapäivällä, mentiin jo ajoissa kentälle ettei kämmättäisi kyytiä. Piti pysytellä suunnilleen selvinpäin. Otettiin vain muutama kalja. Ostin tuliaisia vaimolle ja lapsille kentältä ja tutkin matkaoppaasta nähtävyydet. Osaisi sitten kertoa jotain.

Liian kiltti

2008-06-09T16:01:00.002+03:00

Tiskaan kahvikupin heti kun se tyhjenee.
Annalla oli tapana jättää kuppeja levälleen, kahvi kuivui niiden pohjaan tahmeaksi renkaaksi. Se oli inhottava tapa.
Oli sillä muitakin inhottavia tapoja. Se jätti kaikenlaista levälleen: käytetyt pikkuhousut kylpyhuoneen lattialle, kynsisakset ja varpaankynnenpalaset sohvapöydälle. Minä siivosin sen jälkiä sitten: pyykkikoriin, vessan kaappiin, roskikseen.
Anna alkoi seurustella toisen miehen kanssa vaikka asui minun kanssani. Sellaista ei voi antaa anteeksi. Ja silti annoin. Pysin että se miettisi mitä haluaa, minä kyllä odottaisin. Se vastasi, että olin liian kiltti, ettei hän ansainnut sellaista.
Odotin puoli vuotta. Anna sanoi, että lopettaa sen toisen kanssa ja lähti tekemään eroa. Meikkasi itsensä kauniiksi ja meni. Palasi aamulla huulet turvonneina.
Minä yritin ajatella muuta ja itkin hiljaa vessassa.
Yhtenä päivänä Anna keräsi tavaransa ja meni. Ei ole kuulunut mitään sen jälkeen.
Kylpyammeen alta löytyi Annan huulipuna. Panin sen vessan hyllyyn. Se näyttää joinain päivinä mukavalta, kuin Anna olisi vielä täällä. Joinain päivinä se vain ilkkuu.

Opportunisti

2008-06-07T21:10:00.000+03:00

Pakkohan sitä oli panna. Sitä mirri saa mitä mirri naukuu, niin se vaan menee. Ei kai kukaan mies ole niin hullu, että lyö liinat kiinni jos panoa tarjotaan puoli väkisin.
En minä ollut Marista edes kiinnostunut, vaikka se oli ihan nätti. Se oli kyllä minusta, oli lähettänyt singaaleja koko vuoden. Pitkiä tahmeita katseita ja haaveellisia hymyjä. Se vaan luuli minua ihan toisenlaiseksi. Mari halusi perheen, minulla oli jo.
Firman kevätkauden viimeistelyissä annoin mennä sitten. Vihjaisin jotain epäonnistuneesta avioliitosta ja sehän oli sillä selvä.
Polkaisin sitä porttikongissa, vetelin menemään kuin kani, ihan takuusaletti että Mari ei saanut. Silti sen liimakatse takertui minuun jäkeenpäin. Varmaan se uskoi meidän olevan pari.
Sanoin että kiitti ja nähdään duunissa. Mari pyysi minua luokseen paukuille. Perkele, miksei se sanonut saman tien että sen kämpille voi mennä, ei olisi tarvinnut soheltaa seisaaltaan. Menin. Ihan siitä hyvästä että pääsisin toisen kerran paukuttamaan.
Viskasin misun mahalleen ja painoin takaa. Tällä kertaa kesti kauemmin, mutta ei niin kauan, että Marille olisi siitä ollut paljonkaan iloa. Heitin rotsin niskaan ja suunnistin ovelle. Mari vinkui että jäisin yöksi. En jäänyt. Sanoin ettei kannattaisi kuvitella mitään. Että en minä ollut sitä varten. Se saatana alkoi itkeä. Häivyin.
Duunissa ihmetelttiin, kun Mari jäi sairaslomalle. Mikä ihme se nyt oli? Jotkut vaan on niin saatanan pehmeitä.

Carpe diem

2008-06-04T22:30:00.004+03:00

Pehmeät hiukset. Käsi haluaa koskettaa.
Sen silmissä välähtää ilkikurinen ilme.
Ei sen silmiin uskalla ees katsoa. Liian kauniit. Saatana.
Hymy valaisee koko tajunnan. Pehmentää. Tekee heikoksi.
Käsi haluaa seurata kaulan kaarta, rinnan muotoa, mutta ei uskalla.
Silmä uskaltaa paremmin.
Ei vittu sitä uskalla koskea edes.
Sen silmissä vilahtaa kysymys.
Kulmakarvat hypähtävät.
Joo, joo, joo, ihan kyllä! Aivan täysin kyllä! Sinut. Minä. Haluan. Tekee mieli vastata.
Sanat eivät tule ääneksi kuitenkaan.
Hetki on ohi. Äkkiä puhutaan muusta.

Marilyn

2008-05-23T08:32:00.002+03:00

Naapurin Marilyn kipsutteli pihan poikki täsmälleen 16.45. Siihen aikaan me istuttiin usein siinä pussikaljalla kadunreunassa kun ei ollut paljon muutakaan.
Ei sen oikea nimi ollut Marilyn, kunhan näytti siltä. Se oli sellainen nainen, jota sai vain katsoa kaukaa. Sitä varten oli jossain joku paksulompakkoinen kaveri.
Pehkonen sanoi, että sutaisisi sitä, oli siinä sen verran hyvärunkoinen vako.
Me sanottiin, ettei mitään saumaa. Sellainen nainen ei mitään Pehkosta edes vilkaisisi.
Pehkonen sisuuntui. Vielä nähtäisiin.
Meni joku viikko. Pehkosta ei paljon näkynyt, se oli lakannut käymästä kaljalla meidän kanssa. Marilyn kulki edelleen joka päivä ohi.
Kerran Pehkonen kulki sen vieressä ja piti sitä kädestä. Marilyn hymyili ja nauroi. Pehkonen puhui ja nyökkäili.
Jätkillä meni kaljat väärään kurkkuun.
Vähän ajan päästä Pehkonen tuli takaisin.
- Ihan pantava, se sanoi. – Piukka ja notkea, vaikka perkeleellinen pälättäjä. Menee paremman puutteessa.

Vaimo merimiehen

2008-05-13T20:05:00.001+03:00

Esko lähti merille kun Jani oli neljän kuukauden. Ei se minään yllätyksenä tullut, tiesin minä, että se oli merimies. Sitä merimiehet tekee, sitä varten ne elää, merille lähtemistä varten. Mutta siltä reissulta Esko ei enää palannut. Putosi yli laidan. Jotkut sanoivat, että hyppäsi, mutta hukkui yhtä kaikki.
Jani ei tiedä isästään mitään. Sillä on kuva ja nimi, ei yhtään muistoa.
Minulla on muistojakin. Komea mies, kiihkeä rakkaudessa ja vihassa. Kun sen kokee kerran ei kaipaa muuta.
Elellään kaksin, minä ja Jani. Ei tullut muita Eskon jälkeen.
En minä ottaisikaan tähän enää ketään. Parempi on olla yksin. Ei tarvitse surra tai huolehtia, muusta kuin itsestään ja lapsesta. Lamput osaan kyllä vaihtaa ilman miestäkin ja ruuvit porata. Jos mitä painavaa pitää siirtää, niin alakerran Eero käy auttamassa. Se on kiltti mies, eikä luule mitään, kun sillä on vaimo. Ketä tahansa ei viitsisi pyytää. Tässäkin talossa asuu kaikenlaisia.
Yleensä näin on hyvä. Minä ja Jani. Me pärjätään kyllä.
Joinakin iltoina uni ei tule. Kylkiluiden alla kalvaa ikävä.

Peitto on kevyt suoja

2008-05-09T21:24:00.004+03:00

Peitto on hyvä olla pään yli ja joka puolelta vartalon alla. Siitä täytyy pitää tiukasti kiinni. On oltava nukkuvinaan. Joskus se riittää.
Markon terävä ääni kuuluu olohuoneesta. Äidin hiljaisempi, jotenkin uikuttava nyyhkytys seuraa sitä.
Minä tiedän miten tämä menee. Kohta äiti hiljenee tajuttomaksi sohvan nurkaan. Lasi sen kädessä keikahtaa ja tekee uuden läikän sohvaan. Marko alkaa ravata ympäri olohuonetta niin kuin etsisi jotain.
Kaikissa ovissa pitäisi olla lukko.
Minä kuuntelen niin kauan kun se ravaa ja pelkään että kahva painuu alas.
Askeleet menevät makuuhuoneeseen. Ehkä ne jäävät sinne tänään.
Ne tulevat kohti, minun oveni taakse. Kahva painuu alas. Valoviiru seinässä levenee. Peitto on aika kevyt suoja. Puristan sitä lujempaa.
Kuulen miten Marko astuu sisään. Sen varjo näkyy seinään syntyneessä valoneliössä.
Kohta minä huudan, jos se ei mene pois.
Tällä kertaa minä huudan.

Valokuva

2008-05-08T13:11:00.000+03:00

Tässä kuvassa me ollaan molemmat, mä ja Paula. Me irvistetään kumpikin, koska meistä valokuvien ottaminen on ihan tyhmää, tai ainakin niissä hymyileminen on ihan aivotonta. Vain pellet hymyilee valokuvissa. Meitä ällöttää sellaiset poseeraajat, niin kuin mun setä, joka aina virittää pepsodentit korvasta korvaan, kun se näkee kameran.
Paula on työntänyt kielellään alahuulen palloksi ja siristänyt silmät ihan kapeiksi viiruiksi. Mulla on kieli ulkona. Näkee, että oikeasti mua naurattaa. Paulasta ei näe. Paula on ihan mahtava.
Paula on mun paras kaveri. Mä en tiedä olenko mä Paulan. Se on mua vuoden vanhempi ja sillä on paljon kavereita. Eikä mun äiti anna mun olla aina Paulan kanssa.
Paulalla on tässä raidallinen paita, luultavasti sen veljen vanha, ja sitten farkut, jotka on aika kuluneet polvista varsinkin, mutta muuten just sellaiset kuin kuuluu olla. Mulla on vihreä paita, äidin ompelema liivi ja farkut, melkein samanlaiset kuin Paulalla, paitsi uudemmat. Me seistään kalliolla. On kesä, ja takana näkyy puita. Ne on mäntyjä, joten ne olis vihreitä, vaikka olis talvikin. Se on meidän talon vieressä se kallio, mutta meidän taloa ei näy. Vaikka muuten se näkyy kauas se talo, siinä on kuitenkin kaksitoista kerrosta.
Tän kuvan otti viime kesänä meidän isä. Se ei kyllä yleensä ole meidän kanssa pihalla, mutta sinä päivänä oli joku tempaus urheilukentällä, ja me oltiin kaikki yhdessä siellä, koko mun perhe ja Paula meidän mukana.
Paulan vanhemmat ei lähde koskaan minnekään. Sen isä oli työtön ja yleensä kännissä ja äiti tekee kahta työtä, joten se ei ole paljon kotona tai sitten se on aina väsynyt. Mun mielestä Paulan isä voisi mennä siivoamaan lentokoneita, niin silläkin olisi yksi työ, ja sen äiti voisi käydä sitten pelkästään tarjoilemassa, ettei sitä aina niin paljon väsyttäisi.
Äiti ei oikein tykkää, jos me ollaan Paulalla. Kai just siksi, kun niitten isä on aina kännissä, vaikka ei se niitten isä ikinä tee mitään.
Paulan veli on varmaan ainakin kaksitoista tai jotain. Se osaa kaikkea ihmeellistä. Kerran me saatiin mennä sen huoneeseen ja se näytti meille taikatempun. Se laittoi herneen korvaan ja se tuli nenästä ulos.

Kuinka äkäpussi kesytetään

2008-05-06T11:15:00.001+03:00

- Mä tein sulle leivän, siinä on majoneesia ja kinkkua, just niin kuin sä tykkäät, Jarin äiti sanoi, työnsi ylitulvivan tuhkakupin kauemmas ja laski lautasen pöydälle.
Jari tuijotti minua silmät kapeina viiruina ja puhalsi savut minun naamalle.
Inho oikein tihkui siitä. Sen suupielet olivat vetäytyneet, huulet kapeina niin että hampaista näkyi kaistale, kuin se olisi haistanut jotain iljettävää.
Oli juotu aika paljon. Olin sanonut yhtä Jarin kaveria mukavaksi, ja Jari alkoi vittuilla, että olin siihen kaveriin lätkässä. Että halusinko panna sitä, että hän voisi kyllä järjestää. Huora!
Silloin Jarin mutsi oli tullut kotiin. Se näki heti eteisessä miten asiat oli. Nolotti, että se näki meidän riidan.
Jari söi melkein hotkimalla koko leivän ja siihen sen kiukku unohtui. Hetken päästä Jari nukahti sohvalle.
Jarin mutsi tyhjensi tuhkakupin ja alkoi tiskata.
- Isänsä oli samanlainen, se sanoi selin minuun. - Kyllä sen kanssa pärjää kun tietää mitä tehdä. Ei saa verensokeri laskea. Se on se jippo.

Juhlien jälkeen

2008-05-04T18:55:00.003+03:00

Havahduin takaisin tajuntaan joskus kymmenen aikaan. Janotti ja oksetti. Huone pyöri kuin maailma lapsena karusellin jälkeen. Tajusin lattian pakenevan alta ja älysin liukua istumaan ennen kuin kaatuisin.
Joku puhui olohuoneessa. En ollutkaan saanut kaikkia ulos yöllä. Kuka vittu?
Nousin ylös. Huone pyöri yhä, mutta vähän hitaammin. Tähtäsin ovelle ja onnistuin kylkikyyryssä saavuttamaan ovenkarmin. Nojasin siihen ja hengitin.
Sohvalla makaili Päivi jonkun tyypin kanssa.
Hoipuin vessaan ja päästin ylös kaiken, mikä sieltä halusi tulla. Lähinnä sappinesteitä. Join litran vettä päälle suoraan kraanasta. Olo tuntui vähän paremmalta.
Piti tsekata vahingot.
Sohvaan oli palanut reikä, yksi kukkaruukuista oli hajalla, toiseen oli tumpattu röökejä. Telkkarin taakse oli viskelty tyhjiä tölkkejä ja sen edessä oli juomalasi tuhannen säpäleinä. Trivial Pursuitin pelilauta oli väännetty neljään palaan ja pienet eriväriset muovinippelit kylvetty levälleen pitkin olohuonetta. Keittiö oli täynnä pulloja, tölkkejä, tumppeja, pitsanjämiä ja mitä kaikkea. Pikkuveljen sängyssä oli käytettyjä spärdäreitä ja oksennus. Toinen yrjö löytyi kylpyammeesta.
Vessan peili oli rikki. Samoin lasi yhden taulun päältä. Baarikaappi oli tyhjennetty.
Vittujen vittu. Pelkkä siivoaminen ei riittäisi.
Heitin Päkän ja sen juipin pihalle.
Soitin mutsille ja pyysin, etteivät suotta pitäisi mitään kiirettä.

En edes ollut siinä

2008-05-03T18:17:00.002+03:00

Antti kumartui suutelemaan kaulaa. Se oli sillä tuulella. En viitsinyt estää. Annoin sen vetää minut makuuhuoneeseen ja riisua paidan ja rintaliivit.
Käännyin selin. En halunnut nähdä Anttia, en halunnut että se suutelisi suulle.
Kädet kupertuivat rintojen päälle. Kuvittelin eräät toiset kädet.
Kuvittelin taakseni erään tietyn.
Kurkotin taakse, miehen lantiolle, farkkujen ja paidan rajalle. Liu’utin käteni avaamaan farkkuja, etsimään.
Antti ynähti. Toivoin että se olisi hiljaa. Ääni oli niin eri. Olin pudota toisen sylistä pois. Silmät kiinni keskityin käsiin. Ne toisen kädet. Ne vaelsivat alas minun rinnoiltani riisumaan housuja. Autoin liikkeilläni, kiemurtelin ulos, ravistelin lahkeet alas ja irti jaloista.
Puristin silmät kiinni ja ravistelin Antin ulos maailmastani, irti minusta. Hän lakkasi olemasta siinä, muuttui toiseksi. Kuvittelin hänen tilalleen sen jota kaipasin. Hän oli takanani kädet lantiollani, kuten oli joskus ollutkin, ihanina hetkinä. Ne kädet työnsivät minut sängylle. Hän teki tilaa, siirsi jalkojani auki ja tuli niiden väliin, tuli sisään. Aloin liikkua, ensin hitaasti, sitten enemmän, nopeammin.
Antti sanoi jotakin, en halunnut kuulla. Putosin kuvitelmasta.Ääni toi Antin takaisin siihen missä erään toisen piti olla.
- Käänny, Antti sanoi. – Käänny jooko.
- Ei, mä haluan näin.
Antti ymmärsi olla hiljaa.
Se ei ollut Antti se oli hän, eräs toinen. Hän liikkui sisälläni, selkäni päällä, noin, juuri noin, juuri noin.

Jälkeenpäin Antti piteli minusta kiinni. Silitin hänen käsivarttaan, niin kuin äiti voisi silittää lastaan. Kenties hän voisi luulla sitä rakkaudeksi, sitä kosketusta.
Kun katsoo vain osia tarpeeksi läheltä, voi kokonaisuuden kuvitella millaiseksi vain.
Jos ei saa mitä haluaa, on otettava sitä mitä saa.
Kaikki on ihan hyvin.
Kaikki on hyvin, ja se mikä ei ole hyvin palautuu vielä ihan hyväksi.
Kaikki on ihan hyvin.

Kun kissa on poissa

2008-04-30T13:34:00.002+03:00

Meni vähän pitkäksi, ei siitä vaan päässyt niin vaan lähtemään. Kaverit väänsivät, että mikä kiire sinne nyt on, ei naisten takia lähdetä kesken pelin.
En sitten lähtenyt. Soitin Sannalle, että odottaisi vähän aikaa, parikymmentä minuuttia. Se kuulosti vähän nihkeältä.
Taisi mennä jotain reilu puoli tuntia, niin se soitti minulle. Sanoi, että oli kyllästynyt istumaan yksin baarissa eikä jaksaisi odottaa, lähtisi kotiin, voisin olla rauhassa.
Sanoin että ota toinen siideri ja odota, menee pari minuuttia, niin olen siellä. No mahdotontahan se oli, menisi taksillakin ainakin vartti. Mutta mikä aika se nyt on? Vartti tai puoli tuntia, ei Sanna ehtisi kuin hakea sen siiderinsä siinä ajassa.
Lähdin niin helvetinmoisella kiireellä, että jätkät jäi haavi auki katsomaan, ja silti se oli saatana ehtinyt vampata jonkun kun tulin. Joku juippi notkui sen pöydässä ja kuolasi tisseille. Vedin pultit ja tempaisin tyyppiä turpaan niin että soi. Se oli aika iso kaveri mutta putosi kuin lapsi.
Sanna huusi että älä hullu lyö, ei se mitään ole tehnyt, kunhan juteltiin.
Minä sen juttelut tiedän.
Meni vähän iltasuunnitelmat uusiksi, tuli reissu kyttikselle ja pahoinpitelysyyte. Saatana sitä pokea kun ei päästänyt minua häipymään. Sinne Luolaan viitti enää mennä edes.

Täydellinen äiti

2008-04-29T17:21:00.001+03:00

- Ei ole olemassa tärkeämpää tehtävää, sanoo Mervi, jos sitä kysytään.
- Äitiys on kokopäivätyötä, hän hymyilee, jos on tiukka tilanne.
- Kutsumustyö, ei tästä paljon makseta, hän myöntää, kun tili kolisee tyhjyyttään. – Täytyy vain olla tarkka ja tietää, missä kohdassa voi säästää.
Mervi tekee itse lastensa vaatteet. Niissä on aina kivat frillat tai hassut eläinkorvat hupussa. Naapurin naiset ihastelevat aina suloisia asusteita.
- Saa niin paljon persoonallisempaa kun tekee itse. En viitsisi mitään tusinatavaraa omien lasten päälle laittaakaan, Mervi uskoutuu. – Vaikka ei siinä mitään, ihan kivoja monet valmisvaatteetkin on, hän lieventää ja katselee lempeästi pihan muita lapsia, joilla on kaikilla samanlaiset ulkohaalarit.
- Minä omistaudun lapsilleni nyt, kun he ovat pieniä. Aika on tärkein asia, minkä äiti voi lapselle antaa, hän valistaa ystävätärtä, joka palasi hiljattain töihin.
Mervi järjestää kivat pihajuhlat lapsille. Hän tekee prinsessalinnajäätelökakun ja pukeutuu kukkien kuningattareksi. Se on kaikista hurmaavaa. Mervi ottaa jokaisesta vieraasta valokuvan muistoksi.
Juhlien jälkeen Mervi viettää kolme päivää yöpaidassa. Lapset saavat katsoa videoita koko päivän. Syödään pelkkiä voileipiä.

Pieni onnenhetki

2008-04-28T21:08:00.003+03:00

Hiekkalaatikon reunalla rivissä leskenlehdet kuin pienet auringot.
K-kaupassa on tarjouksessa tulppaaneita, voisi hakea monta punttia.
Keittiön pöytä pyyhitty, lautasella on keksejä, tulppaanit hehkuvat, kahvi tuoksuu, lapset katsovat Muumia olohuoneessa.
Ei tarvita muuta.

Leikin loppu

2008-04-28T14:38:00.003+03:00

Pitelin kiinni Janten kainaloista ja meille molemmille alkoi käydä selväksi sen vartalon painavuus. Sen kädet puristui parvekkeen reunan yli ja haroi tukea, jota ei oikeastaan ollut. Minä roikuin Janten pään vieressä parvekkeen kaiteen ulkopuolelle ja yritin saada parempaa otetta, mutta Jante liukui milli milliltä alemmas vaatteidensa sisällä. Sillä oli naurettava liivi, joka esti kunnon otteen saamisen ja paitakin oli noussut jo melkein kainaloihin. Meidän kahden voimat ei sitä enää kauan pitelisi.
Hetki sitten se vielä uhosi, että vetäisisi pari leukaa. Perkele!
Tähyilin olisko parvekkeella jotain, millä Janten olisi voinut sitoa paikoilleen, pyykkinarua edes, mutta ei siellä ollut. Pari tuolia, pöytä ja tyhjiä tölkkejä vain. Ei mitään, mistä mun mielikuvituksella olisi tenhyt köyttä.
Sisällä ehkä olisi, mielessä vilahti, sähköjohtoja ja verhoja ja sen sellaista. Ne saattaisivat riittää. Jos Jante jaksaisi kannatella itseään muutaman minuutin että kävisin hakemassa.
Juuri silloin se valahti muutaman millin alemmas. Tajusin että jos päästäisin irti, se menisi saman tien. Äsken sen pää oli ollut vielä parvekkeen kaiteen yläpuolella, nyt sen poski nojasi betonikaiteen karkeaan reunaan ja ilme oli muuttunut aika tuskaiseksi.
- Ei pysty, Jante mutisi.
- Saat sä jalan tosta yli? minä puhisin.
Jante heilautti jalkaa, mutta heilautus oli ponneton, jalka ei noussut edes puoliväliin. Jante nitkahti liikkeen voimasta vähän alemmas. Betoni raapi käsivarsia.
- Mä yritän tohon alemmalle, Jante puhisi.
Se päästi irti. Se putosi ihan saatanan nopeasti, mutta jokainen liike piirtyi mun verkkokalvolle tarkkana ja täsmällisenä. Mun pää oli kuin joku musta laatikko, joka rekisteröi ihan kaiken.
Janten kädet irtoaa kaiteesta. Liivi lehahtaa sen päältä koska minä pidän liivistä kiinni. Jante ei huuda mutta vastapäisestä talosta huudetaan. Janten jalat ojentuu alempaa parveketta kohti ja osuu kaiteeseen. Isku potkaisee Janten ruhon pyörimään pystysuunnassa. Jante keikahtaa ympäri holtittomasti ja jatkaa putoamista. Nyt se huutaa. Kädet huitoo, ei ole mitään mihin tarttua. Takaraivo osuu ensin. Kaikki pysähtyy. Janten alle leviää tumma läiskä.
Minä seisoin liivi kädessä parvekkeella vielä kun pelastuslaitoksen miehet tulivat. Alas oli kertynyt porukkaa, joku osoitteli minua parvekkeella, Jante peitettiin pressulla.
Poliisit soittivat ovikelloa, minä menin liivi kädessä avaamaan, ne ottivat lausunnon ja jättivät kriisipsykologin numeron. Sitten ne lähtivät. Ruumis kuljetettiin pois. Pari tuntia myöhemmin huoltomies pesi pihalta viimeiset jäljet vesiletkulla.

Edit 3.5.:
Ja eikös vähän myöhemmin...

Kevät

2008-04-26T16:55:00.000+03:00

Aurinko piirtää terävät varjot, katupöly kimaltaa, kevään tuoksu on katupölyn tuoksua.
Tennarit on kevyet, kaikilta putoaa takit penkin selkänojalle.
Puukeli-puukeli-puukeli-tsrrr, sanoo joku lintu. Ja toinen tiu-tiu-tiu-tiu-trrrrr. Ja talitintti: tityy-tityy-tityy. Varis lentää yli oksa nokassa.
Puihin on noussut pieniä lehtiä, kaukaa näyttää kuin niiden ympärille olisi kiedottu keltaista harsoa.
Meidän pihalla pidetään talkoot. Aikuiset melkein kaikki haravoi lehtiä pensaiden alta, huoltomies laittaa keinut, hiekkalaatikkoon tulee peräkärryllinen uutta hiekkaa. Rappujen eteen istutetaan laatikoihin kukkia.
Meidän isä kantaa grillin pihalle. Talon puolesta on makkaraa, monta koria kaljaa aikuisille ja limpparia lapsille. Makkaraan saa pursottaa ketsuppia jättiläispullosta ja limpparia saa niin paljon kuin haluaa. Pesutuvan vessaan voi mennä pissalle.
Keinussa tuuli hulmuttaa tukkaa.
Illalla varjossa ei enää tarkene ilman takkia. Isä ja monta muuta miestä istuu penkillä kaljapullot käsissä pelkät pyyhkeet lanteilla. Äiti vie minut nukkumaan. Tyyny on viileä, mutta aurinko tuntuu vielä naamassa. Tekee mieli hymyillä.

Rakkautta

2008-04-25T23:31:00.004+03:00

Alaluokilla Jutta pisti poikia päihin, jos ne yrittivät jotain. Yläluokilla se oli kaikkien mielestä hyvä jätkä. Lukiossa siitä tuli niiden samojen poikien märkä uni. Herkkupeppu, ne sanoivat, mutta kukaan niistä ei uskaltanut sanoa sitä Jutalle.
Jutta jätti lukion kesken ja lähti liftaamaan Eurooppaan. Sieltä se toi mukanaan Jeanin, laihan ranskalaispojan, joka poltti liikaa, kärsi kylmästä ja sekosi sulkeutuneiden suomalaisten keskellä.
Vuotta myöhemmin Jutta haki Lapista Jannen, laskettelunopettajan, jonka atleettivartaloa kulmakunnan kollit kadehtivat estotta ja jonka pepsodent-hymyyn samojen seutujen naiset mielellään uppoutuivat.
Jannen jälkeen se löysi Luolasta Peran. Ne taistelivat alusta asti kuin mungo ja kobra.
Peran kanssa Jutta sitten vietti häitäänkin. Niissä häissä juotiin ja jorattiin.
- Me halutaan pitää kavereille hyvät bileet, Jutta julisti.
- Ei kestä vuottakaan, joku veikkasi.
Pistettiin veto. Vuoden jälkeen rahoja makseltiin Luolan baaritiskillä. Pera nauroi kun kuuli vedonlyönnistä.
- Se on jätkät ikuista rakkautta!
Jutta haki sen kotiin maha pystyssä ja läiski pitkin korvia kakkien nähden. Pera lähti vaisuna kuin lammas teuraalle.
Vain viikko sen jälkeen Luolassa vietettiin varpajaisia. Niissä oli jotenkin herkkä tunnelma. Toivoteltiin syntyneelle ihmiselle onnellista elämää. Tyttö se oli. Ja äitinsä näköinen.

Lähtemisen hetkellä

2008-04-25T11:06:00.002+03:00

Huoneet ovat nyt tyhjiä. Seiniin on jäänyt läiskiä sinitarrasta, lastenhuoneen nurkassa on pölyyn kietoutunut sininen tussinkorkki siinä missä ennen oli kirjoituspöytä. Hiekka ratisee jaloissa, sitä tuli sisälle muuttajien jaloissa. Siivotkoon ne uudet.
Ihastuin valoon, kun tähän tultiin. Sitä tulvi eteläikkunoista. Kaikki näytti toiveikkaalta. Kattojen yli näki merelle jos osasi katsoa oikeaan suuntaan. Ajattelin, että täällä meillä olisi hyvä. Me neljä, tai kolme silloin oikeastaan vielä, neljäs vasta aavistuksena, meidän olisi tässä hyvä. Niin paljon toiveita tuli tähän kotiin minun mukanani.
Kaikki näytti nyt toisenlaiselta. Lohduttoman paljaalta, harmaalta, raiskatulta, tyhjäksi revityltä.
Ei sitä noin vaan lähdetä. Niin se vaan on. Kellä muka on sellaisia tuttavia, joiden nurkkiin voi majoittua enemmäksi kuin yhdeksi tai kahdeksi yöksi yllättäen? Ei kellään.
Oli pakko palata.
Oli pakko katsoa sitä naamaa, jonka näkeminen vitutti enemmän kuin laki sallii. Oli pakko elää sen asian kanssa, että tekisi mieli lyödä, potkia, tappaa, upottaa nyrkki rannetta myöten toisen naamaluiden sisään.
Oli pakko keskustella, sopia asioita, olla aikuinen. Järjestellä elämää jollain järjellisellä tavalla mallilleen.
Mitä keskustelua se muka oli? Järjettömään huutoon ja itkuun päättyviä syyttelyn kierteitä ne olivat. Jokaisen päätteeksi itkettiin kaikki, lapset huolesta läpättävinä lintuina sänkyjensä nurkissa.
Miten monta epätoivoista hetkeä asioiden äärellä tarvitaan ennen lopullista päätöstä?
Jos se tästä kuitenkin. En minä tiedä, mitä haluan.
Miten paljon toivoa täytyy menettää lopullisesti, ennen kuin tekee viimeisen siirron?
Nyt se siirto on tehty. Tavarat on viety kahteen osoitteeseen. Minä menen niistä toiseen, itse valitsemaani. Uuteen asuntoon. Uuteen alkuun.
Mutta ei se mikään koti ole. Kaukana siitä.

Vaikea valinta

2008-04-24T14:14:00.004+03:00

Esa taisi luulla etten minä osaa tehdä koneiden kanssa mitään. Löysin kaiken: keskustelut, kuvat, kaiken. Kaikki ne etovat fantasiat siitä naisesta, siitä mitä Esa ja se nainen tekisivät, jos tapaisivat, kaikki ne yököttävän imelät sanat ja lauseet, joilla ne olivat toisiaan nuolleet.
Ei ihme, että Esa oli aina koneella. Ei ihme, ettei siltä riittänyt siirappia enää minulle, ei edes ystävällisen sanan puolikkaan verran.
Se nainen ymmärsi Esaa täydellisesti, se nainen oli ainoa älyllisesti stimuloiva keskustelukumppani, se nainen sai Esan liekkeihin, Esa halusi sitä naista enemmän kuin ketään koskaan. Harmi vaan, että se nainen asui satojen kilometrien päässä ja oli tahollaan naimisissa, mutta kunhan he kaksi vain tapaisivat, he viettäisivät hotellissa unohtumattoman yön ja tekisivät kaiken, mitä kahden ihmisen vain on mahdollista tehdä. Kymmeniä kertoja.
Kiitos vain.
Hyvä tietää.
Odotin että Esa tuli kotiin ja sanoin että tiedän. Sanoin että jos se nainen on tärkeämpi kuin minä niin pitäköön sitten sen. Jollei ollut, sen naisen piti jäädä. Tietokone olisi minun hallinnassani siitä lähtien, sen kännykän saisin tutkia milloin halusin, ja yksikin erehdys Esalta tarkoittaisi kaiken loppua.
Esa sanoi ettei tiennyt. Että nyt pistin sen pahan paikan eteen. Ei hän osannut valita.
Se riitti.
Pakkasin lapset ja lähdin.

Yhden yön juttu

2008-04-23T22:36:00.005+03:00

Luola on sisustettu ruotsinlaivamaiseksi: kromiputkikaiteita, lasipöydät, nojatuolit ja reunustoilla kokolattiamatto. Siellä on sen maton vuoksi aina tunkkainen ja hapan ilma. Keskilattia on parkettia. Se on yleensä täynnä samaan tahtiin hytkyviä ihmisiä. Valoissa välkkyy sininen. Baaritiskin takana pullot kimaltavat kuin Aladdinin luola.
Se tuli toiselta puolelta parkettia, jyräsi kaikkien tanssivien ihmisten keskeltä ja harppoi pyöreiden pöytien ja pyörivien nojatuolien ohi minun eteeni ja pyysi tanssimaan.
- Mä en oikeastaan tanssi, sanoin ja hymyilin.
- Nyt tanssit, se sanoi ja kiskaisi minut pystyyn.
Se oli kaljupäinen korsto, ja jokin sen asenteessa pisti hiljaiseksi. Menin perässä. Ei ollut vaihtoehtoja. Sen sormet olivat kuin pihdit ranteen ympärillä.
- Mä olen lomilla Kakolasta, se sanoi avaukseksi.
- Jaa, mutisin. – Kiva.
Pilkun jälkeen oli pakko lähteä. Kakolan kaveri notkui edelleen kannoillani. Kun menin vessaan, se odotti ulkopuolella. Pyysin yhtä tuttua miestä sanomaan sille, etten halunnut seuraa. Kakolan kaveri sanoi sille jotakin, ja se tuttu mies häipyi aika nopeasti.
Sanoin pokelle, että tämä herra vähän niin kuin häiritsee minua, mutta Kakolan kaveri työnsi pokelle kympin ja sanoi, että tyttöystävä on vähän vittuuntunut jostain. Varmaan ne päivät tai jotain.
Juoksin kotiin, ajattelin että saisin sen putoamaan, mutta linnakundiksi tyypillä oli kova kunto. Se ei edes hengästynyt. Minä en pystynyt sille mitään. Se tuli sisään, makasi minut ja nukahti.
Teki mieli soittaa poliisille, mutta en soittanut.
Menin suihkuun. Vesi poltti vartalon punaiseksi mutta miehen paino ei kadonnut ihon muistista.
Valvoin yön ja vihasin. Vältin katsomasta nukkuvaa miestä.
Aamulla se vaati kahvia ja lähti vasta sen jälkeen.
Minä menin parvekkeelle ja poltin monta tupakkaa perä perää, vaikka jo ensimmäinen kirveli kurkussa.

Lasten nukkuessa

2008-04-22T21:57:00.002+03:00

Laitoin lapset nukkumaan ja soitin äidille. Piti lainata siltä pari sataa, että pärjätään seuraaviin lapsilisiin. Make oli jättänyt elatusmaksut maksamatta jo kolmannen kerran peräjälkeen. Ei se niin iso summa sekään olisi ollut, mutta jos vähästä vähennetään ei jää mitään.
Äiti ehdotti, etten antaisi Maken tavata lapsia, kun ei se kerran niistä maksanutkaan. Hyväkin rangaistus varmaan. Ei Make ollut käynyt tapaamassa niitä puoleen vuoteen kuin kahdesti. Lyhyitä käväisyjä. Anni ei edes enää muistanut Makea kunnolla, vierasti. Auri nyt muisti paremmin, oli sen verran vanhempi. Auri kyselikin, koska isi tulee. Sanoin sille kerran että varmaan sitten kun helvetti jäätyy. Kyllä routa porsaan kotiin ajaa, katsos.
Avasin kaljan puhelun jälkeen. Piti saada jotain hyvää.
Ei niillä ollut ammattilaisillakaan paljon neuvoja. Kestää, jos pannaan perintään, ne sanoivat. Pankaa, ihan sama vaikka kestää. Ei meidän talous tästä äkkiä ainakaan parane.
Makella ei tietysti ole rahaa taas ollenkaan. Pitää sitä ämmää viedä ulkomaille ja ravinotoloihin ja vittu vaikka minne. Siihen se ne rahansa törsää. Ja viinaan tietenkin, vaikka ehkä se juo vähemmän nyt kun sillä on uusi nainen. Mutta pelaamista se ei takuulla ole lopettanut, tuskin pystyy ikinä lopettamaan. Menee minun lasten elatusrahat jonkun pokerihain taskuun.
Paska nakki.

Tunnustusta

2008-04-22T15:23:00.007+03:00

Alunperin ajattelin, ettei tähän blogiin tulisi mitään muuta kuin tarinoita, mutta periaatteet tehdään pyörrettäviksi, eikö niin. 25 tarinaa on nyt takana, tämä ei-tarina olkoon pieni hengähdystauko. Tavaksi asti en päästä, lupaan. (Ja mitä varten sitten on lupaukset...)

Syy tähän postaukseen on se, että Melle ja minä antoi tunnustuksen kehujen kera, mikä ilahdutti erittäin paljon. On ihanaa että tätä luetaan ja tästä pidetään! KIITOS! Ehkä ihan himpun myös hämmennyin: Pitääkö jokaisella blogilla olla tarkoitus, onko tällä ja jos niin mikä? Ehkä tällä on. Tiedä häntä.

Pistetään lämiskä ohjeineen kumminkin eteenpäin, jospa se tuottaisi iloa tai hämmennystä jollekulle.
1. Sinun tulee jakaa tämä tunnus viidelle blogille, joilla sitä ei vielä ole.
2. Jokaisella blogilla tulee olla tarkoitus.
3. Tunnustuksen saaneiden blogejen tulee linkittää takaisin tälle sivulle.
4. Tunnuksen täytyy näkyä blogissa ja logossa on oltava linkki takaisin tähän blogiin.

Näille kiinnostaville menisi:

(Oho, en näköjään osaa laskea viiteen.)

Parisuhteen dramaturgia – alkeet, lyhyt oppimäärä

2008-04-21T21:27:00.009+03:00

Tavattiin kaverin bileissä. Utuisia katseita, muutama sana parvekkeella, suudelma, puhelinnumerot. Tavattiin uudestaan, mentiin vaikka elokuviin.
Juteltiin koko yö ja välillä rakasteltiin epävarmasti. Rakastuttiin.
Kolmen kuukauden ajan rakasteltiin joka päivä.
Käytiin ensivisiitillä molempien vanhempien luona. Muutettiin virallisesti yhteen ja ostettiin yhteinen astiasto. Riideltiin kunnolla ensimmäisen kerran. Osa astiastosta meni siinä.
Kihlat valittiin vuoden päästä. Häämessuilta haettiin ideat kutsuihin.
Hankittiin koira.
Mentiin naimisiin. Hääyönä riideltiin. Häämatkallakin tuli turhaa riitaa.
Yritettiin lasta. Ovulaatiopäivinä ei paljon panettanut.
Alettiin odottaa. Oltiin onnellisia ensin, sitten väsyneitä, huolissaan ja lihoneita. Ostettiin pätkä rivitaloa ja solmittiin 25 vuoden kumppanuussuhde pankin kanssa. Seksi harveni huolista.
Lapsi syntyi. Poika, vai tyttökö se oli?
Seurasi hämmennystä: tissit on upeat, mutta niihin ei saa koskea. Aina väsytti. Oli huolta rahasta. Seksi lakkasi kokonaan.
Koska kotona oli pelkkää arkea, toinen kävi vieraissa. Se paljastui, koska toiselle tuli morkkis. Toiselle tuli vittuunnus ja epätoivo. Annettiin anteeksi ja yritettiin unohtaa.
Lämmitettiin avioseksiä lounaaksi. Se maistui maksalaatikolta.
Seurasi kriisi, jonka vuoksi tuli käytettyä liikaa alkoholia ja loput astiastosta hajosi. Käväistiin lapsen kanssa turvakodissa.
Pantiin eropaperit vetämään. Ero oli tietenkin ihan valinnainen käänne. Puolen vuoden päästä piti päättää. Päätti sitä niin tai näin, ei jäänyt paljon muuta kuin katkeruutta.

Viattomat

2008-04-21T10:34:00.003+03:00

Suklaalevy livahti saappaanvarteen. Se sujahti sinne ihan itsestään, helposti, samalla kun kumartui korjaamaan lahjetta. Käteen jäi pelkkä tikkari. Kassan ohi oli kivempi mennä, jos osti jotakin. Silloin kassa hymyili ja sanoi kiitos ja ole hyvä.
Ulkona nauratti ja teki mieli juosta. Suklaalevy hölskyi saappaan varressa hauskasti.
-Mitä tehdään jos jäädään kiinni? Silja kysyi.
Mutta miten me voitaisiin jäädä kiinni? Meitä ei osaa epäillä kukaan. Kaksi vaaleaa pientä tyttöä, kumisaappaat jalassa ostamassa tikkareita. Sellaiset ei varasta. Kassan täti hymyili meille aina kiltin näköisenä.
- Ensi kerralla otetaan jotain hienompaa, minä sanoin.
Oikeasti kaikki varastaa. Toiset vain on tyhmempiä kuin toiset ja yrittää laittaa tavarat pelkästään taskuun tai takin sisään. Tai hattuun, niin kuin se manne joka yritti varastaa broilerin.
Mutta se on pelkkä juttu.
Kiivettiin leikkikentän varaston katolle syömään suklaata. Se maistui hyvältä.

Tyttöjen ilta

2008-04-20T10:06:00.005+03:00

Puoli kahdelta Jutta haki lärvilaudan vanhojen aikojen kunniaksi, vaikka oli valmiiksi jo melko tuotteissa. Se taiteili täyden Luolan halki piripintaisilla snapsilaseilla lastatun tarjottimen kanssa vinkeä virne naamallaan.
- No niin, naiset! Fisuja, salmareita ja jekkuja! Vanhoille ajoille! Ja sille, että ollaan pitkästä aikaa tyttöjen kesken ulkona, se sanoi ja täräytti ensimmäisen lastin sisäänsä.
Minä ja Miitta vedettiin myös, kun se nyt kerran oli niitä tuonut. Eihän niitä nyt voinut pöytäänkään jättää.
Minä huitaisin omani kerralla myös, mutta Miitta maisteli ensimmäistään pikku siemauksin.
- Neiti, Jutta nauroi.
- Eka juodaan näin, se informoi ja piteli lasia peukalon ja pikkusormen välissä.
- Toka näin, se jatkoi ja näytti peukalon ja nimettömän otetta.
Kokeiltiin.
Kolmas piti juoda peukalon ja keskisormen välistä. Neljänteen olisi tarvittu peukalo ja etusormi, mutta neljänsiä ei ollut. Jutta meni hakemaan.
Se toi samanlaisen satsin kuin ensimmäisellä kerralla.
- Me ei ikinä voida juoda noita kaikkia, Miitta kauhistui.
Neljännet vedettiin.
Puoli kolmeen mennessä kaikki oli loppu.
Jutta röhnötti jonkun tyypin sylissä, joka sössötti sille kuola valuen kuinka upea nainen Jutta oli.
Miitalta meni jalat alta, se levisi pitkin pituuttaan luolan lattialle.
Meinasin ruveta auttamaan, mutta ei siitä tullut mitään. Tajusin, että jotain oli tulossa ylös.
En ehtinyt naistenvessaan, vaan tyhjensin koko lastin miestenvessan lavuaariin. Joku tyyppi kiroili ja joku toinen nauroi. En nähnyt ketkä.
Lavuaari meni tukkoon, iltapäiväinen pasta kellui klimppeinä mustanruskeassa liemessä. Minuun jäi vapina ja heikko olo.
Ajattelin, että pitäisi etsiä Jutta ja katsoa, ettei se lähtisi sen tyypin matkaan. Ei muuten, mutta Jutan mies vetäisi taas pultit.
Pitäisi katsoa myös että Miitta pääsisi kotiin. Se saattaisi sammua jonnekin kadun varteen. Sille oli nuorena käynyt välillä niin.
Olin vaan itse vähän heikossa hapessa. Tuntui kamalan raskaalta yrittää jaksaa tehdä mitään.
Palasin pöytään. Jutta riiteli jonkun naisen kanssa. Jutalla ei ollut kenkiä jalassa, toinen sen korkkareista oli ties missä, mutta toinen sillä oli kädessään ja se hakkasi sillä kuin mielipuoli sitä naista.
- Älä, vittu, tuu mulle aukoo päätäs, saatana!
Naisen silmäkulma aukesi ja veri valui noroina poskelle.
Minä ryntäsin Jutan ja naisen väliin.
Se mies, jonka nuoltavana Jutta oli hetki sitten maannut, oli nyt pyyhkimässä verta sen toisen naisen kasvoilta.
Portsari töni ihmisiä kauemmas ja tuli selvittämään tilannetta. Se mies avautui portsarille erittäin ripeästi:
- Hullu ämmä, kävi ensin kourii mua ja sitte kun me mun naisen kanssa pyydettiin sitä poistumaan, niin tämä käy hakkaamaan kengällä, vittu. Sä saat tästä pahoinpitelysyytteen! Että rosiksessa tavataan.
- Tapaa vaikka mummos siellä, mua et tule näkemään, Jutta paukautti. - Ite sä kävit nuolee mua ku toi sun rouva luuhas jossain. Se vielä kävi repii mun tukasta, ku se tuli takasin, seko lehmä. Mua ei revitä tukasta.
- Mennäänpäs sitten tuonne ulkopuolelle selvittelemään asioita, poke määräsi.
- Vitut mennään, Jutta mutisi, mutta meni kuitenkin.
Minä keräsin minun, Miitan ja Jutan tavarat ja kömmin perässä.
Ulkona muistin Miitan ja palasin etsimään sitä.
Joku tyyppi auttoi herättämään Miitan pöydän alta, kiskoi sen pystyyn ja asetteli nojaamaan minuun. Lähdettiin ontumaan ulos.
Käveltiin tyhjiä katuja, Miitta aivan tillin tallin, Jutta sukkasillaan. Sen toinen kenkä oli jäänyt Luolaan, toisen se viskasi vesaikkoon leikkipuiston lähelle. Minä latasin vatsahapot bussipysäkin taakse.

Tavallisen viatonta

2008-04-19T12:39:00.002+03:00

Se löytyi pyykkejä laittaessa miehen housujen taskusta. Heti sormien koskettaessa tajusin mikä se oli. Ei olisi tarvinnut ottaa sitä esiin ja katsoa, mutta tietenkin otin. Avaamattomana paketissaan, mutta kondomi yhtä kaikki.
Käsiin tuli tärinä. Niistä katosi voima, housut putosivat lattialle. Nostin ne ylös, tarkistin muut taskut. Tyhjiä olivat. Tarkistin kaikkien likaisten vaatteiden taskut. Tyhjiä. Kaulukset, käänteet, kaikki. Ei mitään erityistä.
Sydän läpätti. Päässä tuntui oudon tukkoiselta.
Jätin pyykit ja menin eteiseen. Kokeilin äänettä miehen takin taskut. Lompakko. Jokunen kuitti, ei muuta. Otin lompakon ja palasin kylpyhuoneeseen. Pengoin lompakon, ei mitään. Kuitteja, käyntikortteja, mutta ei mitään epäilyttävää. Kaikki viattoman tavallista.
Vein lompakon takaisin.
Kondomi.
Pitäisikö mennä ja kysyä? Näkisinkö jos se valehteli? Oliko taskuun jätetylle kondomille mitään järjellistä selitystä?
Menin keittiöön. Miehen kännykkä oli latautumassa tasolla. Nappasin sen vaivihkaa ja selasin viestit, luettelon ja puhelutiedot. Ei mitään. Kaikki viattoman tavallista.
Jos menisin ja heittäisin kondomin sen kasvoille. Sanoisin että haista vittu, saat sitten elää ilman minua jos minä en riitä.
Muistin miehen kalenterin. Menin makuuhuoneeseen ja etsin miehen laukusta kalenterin. Selasin merkintöjä. Ei mitään, vain kaikkea tavallisen viatonta.
Palasin kylpyhuoneeseen. Miehen saniteettitarvikelaukku oli peilikaapin päällä. Kurkotin sen käsiini ja tutkin, mitä sillä oli mukanaan työmatkoilla. Särkylääkkeitä, deodorantti, hammastahna, hammasharja, partavesi, ihorasva, särkyvoide, kosteuspyyhkeitä. Ei muuta. Viattoman tavallisia asioita kaikki.
Ei kondomeja.
Paitsi tämä yksi.
Puristin sen nyrkkiin. Rapisevan pakkauksen terävät kulmat raapivat kämmentä.

Menisinkö olohuoneeseen, ojentaisin kondomin ja kysyisin, ketä varten hän oli sen hankkinut?

Olin penkonut miehen vaatteet levälleen kylpyhuoneen lattialle. Tutut vaatteet näyttivät nyt vierailta.

Nostin housut lattialta ja laitoin kondomin takaisin niiden taskuun.

Palasin housujen kanssa olohuoneeseen. Mies katseli jääkiekkoa. Se näytti keskittyneen tyytyväiseltä.
- Mulla on hirveän huono olo, sanoin.
Mies katsoi kohti niin hajamielisenä, että näytti kuin se katsoisi läpi.
- Voisitko sä laittaa pyykit koneeseen, mä en nyt pysty.

Ojensin housut miehelle. Se otti ne vastaan ja laittoi viereensä sohvalle.
- Jep, käyn tauolla laittamassa, mies lupasi.
- Muista tyhjentää taskut, sanoin.
Menin sänkyyn. Ajattelin, että jos nukahdan, kaikki on hyvin. Jos en, on silti ihan riittävän hyvin.

Jos tänä yönä hän ei tulekaan

2008-04-18T10:21:00.000+03:00

Sängyn vasen puoli on tyhjä. Sydämen puoli. Odotan pimeässä, punaiset numerot vaihtuvat yksi kerrallaan kohti aamua. Aika kuluu hitaasti. Autoja ajaa ohi vain harvoin. Yksikään niistä ei pysähdy. Odotan. Tarkistan kännykän. Ei viestejä.
Vatsaa kouristaa pelko. Punainen numero vaihtuu toiseksi.
Pihaan pysähtyy auto. Ovi käy, askeleet pihalla. Menevät viereiseen rappuun. Hissin kolahdus kuuluu yöllä kauas.
Kellon numero vaihtuu. Punainen silmä.
3.46
3.47
Jos edes osaisin nukahtaa.
Siellä on liukasta varmaan. Tiet ovat öisin jo jäässä, ainakin siltojen kohdalla.
Missähän kohtaa tulossa?
Mieleen nousee kuva: ruttaantunutta peltiä, irvokkaasti vääntynyt kuori, ovet irti, lasit säpäleinä, penkki lentäneenä ojaan, koko nokka painuneena matkustamoon.
Jotain pehmeää rysähdyksen keskellä. kuin painaisi tomaatin rikki kämmenellä pöytää vasten, samalla tavalla ulos kuorestaan halki purskahtaneena, murskaantuneena.
3.58
Kuinka kauan vielä?
Jos tämä on se yö, jolloin hän ei tulekaan.
4.08
4.09
Jos osaisi edes nukahtaa.

Toisenlainen tulevaisuus

2008-04-17T10:04:00.000+03:00

Mallikansion kuvat olivat entisen poikaystävän ottamia. Niitä oli paljon ja niissä Anna oli eteerinen tai viettelevä, glamouria täynnä tai riipivän herkkä, yhdeksäntoistavuotias ihana Anna. Anna oli matkalla Lontooseen tai Pariisiin tai New Yorkiin tai Milanoon tai minne tahansa, missä tähdet syntyvät. Hän tiesi sen. Sellainen hänen tulevaisuutensa olisi. Piti vain ensin jaksaa kiertää Suomen mallitoimistoja ja tehdä keikkaa.
Anna teki monta pientä kuvausta, paljon pieniä mainoksia televisioon ja lehtiin, keikkoja Marimekon muotinäytöksissä ja muissakin, mutta sitä suurta matkaa Pariisin tai Lontooseen ei koskaan tullut.
Anna oli lihonut, ei paljon, mutta riittävästi. Enää häntä ei pyydetty kuin joskus sellaisiin mainoksiin, joihin haluttiin tavallisia ihmisiä, vaikka ei Anna ollut tavallinen, hän oli paljon enemmän.
Hiukset olivat melkein ennallaan, pitkät ja kiiltävät. Öljyhoito piti ne sellaisina.
Neljäkymmentä vuotta tuli täyteen ja Luolassa juhlittiin. Mallikansio kiersi kädestä käteen.
- Pantavan näköinen kissa, kommentoi joku.
Anna nieli itkun.

Ei sen niin pitänyt mennä

2008-04-16T11:16:00.002+03:00

Ilta venyi tappiin. Naamat pöydän ympärillä katosivat yksi tai kaksi kerrallaan, kunnes jäljellä olimme enää minä, pomo ja Susa. Lähdettiin samalla taksilla, kun oli muka sama matka. Ensin Susalle, sitten minun kotiin ja siitä pomo jatkaisi melkein toiselle puolelle kaupunkia, sinne missä kesäisin paistetaan kyljykset grillissä, jonka paikan puutarhasuunnittelija on päättänyt.
- Mene sinä eteen, pomo sanoi Susalle ja kömpi itse taakse minun viereeni.
Susan katseessa oli kysymys. Jätin vastaamatta. Katsoin ulos.
Taksi liukui liikkeelle. Sen haju ja äänet työnsivät kauas kaiken arkisen. Nahkaiseen istuimeen oli hyvä upota.
Susa heitti meille vitosen maksuksi matkasta ja jäi pois. Pomo ujutti käden hartioitteni taakse ja veti minut lähemmäs. Asento muuttui vaikeaksi. Kuljettajan silmät välähtivät peilissä. Pomon kasvot painautuivat kaulaani vasten.
- Sä olet todella seksikäs, pomo mumisi.
Nauroin. Niin sen puheisiin täytyy suhtautua. Ne on vain puheita. Toisaalta hiveli vähän. Ajattelin, että olin sille ehkä sittenkin jotain muuta kuin vain assari.
Mersu pysähtyi. Avasin oven.
- Jos mä tulen ylös, pomo sanoi ja työnsi taksikuskille rahat.
Mentiin. Rapussa pomon käsi lepäsi vyötärölläni.
Aamulla pomon puhelin vilkkui vihaisena. Pomo puhui hiljaa, mutta kuulin joka sanan.
- Vittu, usko nyt, Marika. Mentiin jatkoille Makelle ja nukahdin.
- Pitää mennä, se sanoi minulle.
Tuntui halvalta.
Harmitti valmiiksi maanantai.

Aamu parvekkeella

2008-04-15T10:53:00.003+03:00

Parvekkeelta näkee vilauksen merta ja paljon taivasta. Nikotiini humahtaa päähän ja rentouttaa jäsenet. Kaikki on hyvin. Voi pudottaa muun pois, kuunnella lokkeja ja pihalla juoksevien lasten ääniä, ja antaa auringon lämmittää. Silmät kiinni voi olla jossain muualla, ulkomailla, rannalla, onnellisena vapaana hetkenä.
Joinakin aamuina taivas on toisenlainen. Pilvet on ripustettu matalalle raskaaksi katokseksi, niin alas että talot kannattelevat taivasta. Taivaan ja maan väliin jää vain kapea kaistale tilaa, jossa hädin tuskin mahtuu hengittää. Katse etsii pakoon, mutta törmää aina johonkin. Kaikki kääntyy vaakasuuntaiseksi, millään ei ole tilaa nousta, ei mielialallakaan.
Mutta tänään mahtuu. Maailmassa on tilaa ja ääniä, ja ne kaikki kiertyvät toistensa sisään, liittyvät yhteen, ja minä hengitän parvekkeella ja annan sen kaiken valua ylitseni.

Se on mun pikku enkeli

2008-04-14T08:34:00.008+03:00

Aamuisin astun rappuun kun kuulen, että yläkerrassa käy ovi. Keveät askeleet loikkivat alas. Odotan, etsin muka avainta tai jotain, ja tervehdin kun se hyppelee ohi kuin varsa.
Se on kolmentoista, tukka ponnarilla, reppu selässä, punainen takki. Liian pitkät raajat, liian laiha, liian ihana.
Se moikkaa ujosti, ja sen silmät ovat pohjattomat kuin metsälampi. Se loikkii alas portaita reppu poukkoillen. Kiirehdin sen perään. Mietin, mitä se tekisi jos lähtisin sitä seuraamaan. Jos pyytäisin saada saattaa kouluun.
Unessa seuraan valkoista pohjetta huulilla ylös ja jatkan reiden loputonta silkkiä pitkin yhä ylemmäs. Pitkät jalat ei pääty milloinkaan.
Havahdun ennen kuin pääsen perille.
Katon rappauksessa on halkeamia. En saa unta.
Loppuyön on läpättävä ikävä.

Ystävät

2008-04-12T20:01:00.001+03:00

Joutomaan halkaisee iso tie, jota jotkut sanovat Mogadishu Avenueksi, koska jos sen kulkee päästä päähän, tulee vastaan enemmän somaleita kuin suomalaisia.
Jos kuuntelee tarkkaan, voi huomata, että vastaan tulevista somaleista ainakin puolet puhuu parempaa suomea kuin suomalaisten näköiset, koska niistä useimmat puhuvat venäjää.
Minun parhaat kaverit on Maryam ja Irina. Maryam on somali, sillä on viisi sisarusta, ja sen äiti hoitaa niitä kotona. Sossusomaleita koko remmi, sanoo iskä, mutta sitä minä en sano Maryamille. Se ei edes ole totta, koska Maryamin isä on töissä bussikuskina. Meidän iskä on kotona päivärahalla, eikä sillä ole varaa edes valittaa, sanoo äiti.
Irinalla ei ole isää. Tai on, mutta Irina ei tiedä missä. Irinan äiti on terveyskeskuksessa. Iskä sanoo, ettei se enää ikinä mene sinne arvauskeskukseen ryssien ronkittavaksi, mutta sitä minä en sano Irinalle. Irina on hyvä koulussa, parempi kuin minä. Siitä tulee lääkäri, niin kuin sen äiti. Meidän äiti on tarhan keittiössä töissä. Se laittaa lapsille ruokaa.
Maryam, Irina ja minä kiivetään kolmistaan leikkipuiston vieressä olevan kallion päälle. Sieltä näkee talojen kattojen yli merelle, missä miljoona aurinkoa kimaltaa ulapalla.

Muista tämä

2008-04-11T10:26:00.000+03:00

Hiekkaa ei saa koskaan kaivaa käsin, aina lapiolla, ikinä ei voi tietää, mitä hiekan seasta löytyy.
Roskat pitää heittää roskikseen. Kättä ei saa tunkea roskikseen, sellä voi olla jotain, mikä pistää tai mistä tulee haava.
Jos ulkona jokin pistää, pitää aina tulla heti kertomaan.
Paljain jaloin ei saa olla.
Jos esimerkiksi liukumäen alta löytyy roskia, niitä ei saa ottaa. Vaikka ne olisivat vähän niin kuin tyhjiä ilmapalloja.
Vieraita koiria ei saa paijata, paitsi jos omistaja sanoo että se on kiltti, eikä mieluiten silloinkaan.
Jos eksyy, pitää etsiä joku nainen, joka ei ole humalassa ja kertoa sille.
Kenenkään autoon ei saa mennä, vaikka siellä olisi karkkia tai koiranpentuja.
Jos joku sanoo, että äiti on joutunut sairaalaan, ja lupaa viedä sinne, ei saa uskoa, vaan pitää mennä kotiin tai juosta jonkun naisen luo, joka ei ole humalassa ja kertoa sille.
Aina kannattaa sanoa kaikki ongelmat niin kuin eksymiset, sellaiselle naiselle, joka on jossain työssä, vaikka kaupan kassalle tai kioskin tädille tai bussikuskille. Paitsi bussikuskit ei usein puhu hyvin suomea.
Jos joutuu jonkun vieraan autoon, pitää heti yrittää soitta tai laittaa tekstiviesti niin ettei se vieras huomaa.
Jos joku yrittää napata kiinni, pitää huutaa ja potkia niin kovaa kuin ikinä pystyy.
Humppuja kannattaa väistää.
Jos joku outo tulee puhumaan, ei kannata vastata, vaan kannataa juosta pois.
Rappuun ei saa päästää ketään. Jos joku yrittää tulla kun on itse menossa ulos tai sisään, pitää mieluummin odottaa, että se häipyy, ennen kuin menee ovesta itse.
Jos joku soittaa ovikelloa, pitää aina laittaa turvaketju ennen kuin avaa. Pitää aina hakea tuoli ja katsoa ovisilmästä ensin, jos on yksin kotona. Jos on yksin kotona illalla, ei saa avata vaikka siellä olisi kuka.
Jos joku alkaa hakata ovea, pitää soittaa poliisi. Poliisin numero on puhelimen muistissa.
Turvaketjua ei saa jättää yöksi päälle, että äiti pääsee sisään.

Joskus sitä muistaa

2008-04-10T16:23:00.000+03:00

Ei sitä viitsi paljon pysähtyä miettimään. Sitä pyyhkii pöydästä lasien jättämät renkaat, vie lasit pesuun, täyttää ja tyhjentää konetta, täyttää laseja ja ojentaa niitä tiskin yli humalaisille örveltäjille, joista turhan monilla on jotain kommentoitavaa tai ehdotettavaa. Ne on niin hauskoja mielestään humalassa.
Ei sitä viitsi paljon miettiä, mitä mieltä on missään. Musiikki jyskyttää korvissa, niin että vaikka se känninen ukko tiskin takana huutaa tilaustaan, joutuu sen asian lukemaan huulilta. Eipä sitä kyllä ole kovin vaikea yleensä lukea, ihmiset ei ole kovin mielikuvituksellisia juomatilauksissa, täällä ainakaan.
Ei viitsi paljon miettiä, keiden oksennuksia siivoaa vessoista aamuyön tunteina, tai keiden vaimojen ja aviomiesten näki uittamassa kieliään toistensa nielussa. Ei viitsi, mutta joskus omalla pihalla roskista viedessä näkee niistä jonkun ja tervehtiessä muistaa, miten se kaatui pitkin lattiaa ja kaatoi kolme pöytää juomineen päälleen. Tai miten se kouraisi tissejä takaapäin, kun siihen lähelle piti mennä pyyhkimään pöytää. Tai miten se heitti kortin tiskiin ja huusi musiikin yli: ”Paljollaks pääsee panolle?”
Silloin maailma muuttuu punaiseksi ja outo humina täyttää pään.

Heinäkuisena lauantaina

2008-04-10T09:21:00.008+03:00

Ei sitten voitu matkustaa laivalla. Oltiin liian nuoria, olisi pitänyt olla huoltaja mukana. Huollettavat eivät riittäneet, vaikka niitä oli parikin. Lentämiseen ei ollut rahaa. Jätettiin serkun häät väliin.
Se lauantai kului hiekkalaatikolla, kun tehtiin hiekasta hääkakkuja, jotka koristeltiin voikukilla.
Äiti soitti illalla ja itki miten kauheaa oli, ettei minulla ollut nuoruutta. Oli kännissä, ei se selvin päin sellaista. Pasi katsoi sohvalta. Näin katseesta, että se tiesi äidin asian. Sammutin puhelimesta virran kesken vollotuksen ja lähdin lukemaan iltasatua Saanalle.
Saana nukahti kesken sadun, mutta Santeri pärähti parkumaan uutisten aikaan. Piti kävellä edestakaisin sen kanssa pari tuntia. Ei sillä kai koliikkia ole, jotain ilmavaivoja varmaan.
Heilutin sen lopulta vaunuissa uneen.
En ehtinyt nukahtaa, kun naapurista alkoi kuulua tappelua, niin kuin aina. Olivat tulleet Luolasta jatkoille.
Pasi ryömi sängyssä lähemmäs minua. Kiedoin kädet sen ympärille ja se nukahti uudestaan kuin lapsi.
- Kaduttaako, Pasi kysyi silloin kun katseltiin kahta sinistä viivaa. Oltiin viidentoista molemmat. Vessan kalseassa valossa sen silmät näyttivät enemmän spanielin kuin ihmisen silmiltä.
- Ei, minä vastasin. En kysynyt kaduttiko sitä. Näinhän minä sen.
Mutta Pasi on niin kiltti. Se pysyisi, vaikka tapahtuisi mitä.
Jos jotain toivoisi, niin että pääsisi muuttamaan jonnekin, missä olisi parempaa lapsille, hiljaista ja paljon luontoa. Pohjoiseen vaikka.
Naapurissa hiljeni viiden jälkeen. Pasi nukkui vielä kuudelta kun Santeri heräsi aamutissille.

Sitä ei tapahdu enää koskaan, mä lupaan

2008-04-09T16:04:00.001+03:00

Ensimmäinen kerta oli ihan vahinko. Ei se ollut edes kunnon lyönti, pelkkä huitaisu, mutta minä menin jotenkin tasapainosta ja törmäsin pöydänkulmaan. Silmäkulma aukesi, Petteri pelästyi ja minun piti ryhtyä sitä rauhoittelemaan.
Make sammui melkein heti sen jälkeen, ei yhtään muistanut seuraavana päivänä koko lyömistä edes. Ei sittenkään kun kerroin. Se oli niin pahoillaan, osti kukkia, itki ja rukoili anteeksi. Lupasi ettei enää milloinkaan löisi. Silmäkulma näytti aika pahalta, ei ihme että Make pelästyi.
Töissä sanoin, että olin imuroidessa kompuroinut letkuun ja lyönyt pääni hyllyn reunaan.
Toinen lyönti tuli suoraan ja nyrkillä. Silmissä musteni, romahdin keittiön nurkkaan. Petteri oli onneksi mummilla. Silloin Make oli vähemmän humalassa, ei sammunutkaan, vaan tuijotti huulet kapeina minua. Se tyhjensi koko askin tulitikkuja, sytytti yhden kerrallaan ja viskoi ne minun päälleni. Eihän ne nyt sillä lailla vaarallisia ole, tulitikut, nehän melkein sammuu kun heitetään.
Seuraavat pari päivää se oli katuvainen. Ei ikinä enää, se vannoi. Mä rakastan sua, ihan todella rakastan, se tunnusti. Mä en tajua mikä muhun meni, se itki. Älä jätä mua, sä et saa jättää mua, se vannotti.
Valehtelin töissä, että olin ollut kolarissa. En tiedä uskoiko niistä kukaan.
Kolmas kerta tuli vajaata viikkoa myöhemmin. Edellisen lyönnin jälki oli ehtinyt vasta keltaiseksi. Make täräytti minua nyrkillä mahaan niin että taituin kaksin kerroin. Sitten se potkaisi minulta jalat alta, niin että romahdin nurkkaan. Saatanan huora, se huusi. Vittu mikä ruma ämmä, saatana, se huusi. Petteri ulisi nurkassa. Saatana kakara hiljaa tai tapan, Make huusi. Petteri nieli nyyhkytykset.
Töissä ei tarvinnut valehdella. Naamaan ei tullut mitään jälkiä.

Sunnuntai

2008-04-09T11:15:00.001+03:00

Yksinäisyys iski vasta iltapäivällä. Aurinko maalasi kaistaleen lattiaa, pölyhituset pyörivät olohuoneen liikkumattomassa ilmassa eikä kuulunut mitään. Bussi kulki niin harvoin, että välillä ehti epäillä, ettei seuraavaa koskaan tulisikaan.
Olisin voinut lähteä äidille tai soittaa Hannalle, mutta ei huvittanut. Hannalla oli kumminkin jotain menoja ja äiti vain kyselisi.
Huomenna olisi töitä. Onneksi olisi edes töitä.
Teki mieli soittaa Mikalle. Kysyä, mitä se ajatteli, mitä se teki nyt.
Menin makuuhuoneeseen ja hengitin tyynyä. Se tuoksui vielä Mikalta. Vatsaa kouraisi. Nousi mieleen eilinen ilta, Mikan katse ja käsi, ääni.
Teki mieli soittaa. Etsin Mikan numeron, makasin sängyllä selällään ja mietin painaisinko.
Se voisi vastata, kysyisin, mitä se teki. Juttelisin kevyesti, niin kuin kaverille puhutaan.
Vastausta en haluaisi edes kuulla. Se olisi kuitenkin leikkimässä lasten kanssa tai valmistamassa sunnuntaipäivällistä. Tiesin minä. Tänään sen olisi pakko olla hyvä mies.
En soittanut. Jätin puhelimen sängylle ja avasin tietokoneen. Jätin Mikalle pienen viestin. Huoleton, kepeä viesti, ettei se kuvittelisi minun ripustautuneen jotenkin.
- Sussa on upeaa se, että sä et koskaan tuomitse, se oli sanonut.
- Ei kuulu varsinaisesti toimenkuvaan, olin vastannut.
Sen nauru oli karheaa, kumpusi syvältä ja upposi syvälle, teki pehmeäksi, antautuvaksi.
Eikä siinä ollut mitään nauramista, se oli totuus. Minulla ei ollut mitään oikeutta vaatia tai odottaa mitään. Ei Mikalta.
Suljin koneen. Vaelsin keittiöön, keitin kahvia, join sen seisaaltani ja katselin ikkunasta autioon pihaan. Roskisten ja parkkipaikan yli näki koirapuistoon.
Lumessa näkyi jälkiä rapun ovelta kadulle. Vedin kengät jalkaan ja menin ulos. Sovitin jalkani jälkiin. Miehen jäljet, isommat kuin omani. Olisivat voineet olla Mikan. Eilen sovitin käteni hänen kättään vasten. Siinäkin oli se sama ero.
Aurinko häikäisi. Vatsassa läikähti. Mikan ääni, sanat, koko olemus. Se miten hän piteli minua sitten jälkeenpäin.
Tuli kylmä ilman takkia. Palasin sisään.
Kännykkä vilkkui sängyllä. Yksi vastaamaton puhelu, tuntematon numero. Helvetti. Pitikö minun jättää se sisälle ja mennä ulos. Jos se oli Mika.
Paitsi miksi tuntematon numero?
Pitäisikö soittaa? Vaikka vain häly, että se tietäisi, että olen tavoitettavissa.
En soittanut. Avasin tietokoneen. Katsoisin postit ensin, taas kerran.
Viesti Mikalta.
”Vaimo näki sun viestit. Se vaatii mua lopettamaan yhteydenpidon. Mustakin se on parasta. Liikaa pelissä, juu nou.”

Ulkona

2008-04-07T10:29:00.002+03:00

Paskaraitti on saanut nimensä siitä, että keväisin siinä ei voi kävellä astumatta koiranpaskaan, vaikka olisi pienet jalat. Paskaraitti johtaa kadulta koirapuistolle, ja talvisin kaikki Joutomaan piskit paskovat raitin reunaan, eikä niistä kenenkään omistajalla ole ikinä muovipussia mukana.
Paskaraitti kulkee meidän talon takana. Se on ihan sopivaa, koska meidän talossa asuu vain paskaperheitä, sanoo äiti.
Meidän talon pihalla on aina perjantaisin ja lauantaisin poliisit. Yleensä aina joku huutaa. Kerran yksi setä hyppäsi ikkunasta. Se ei kuollut, kun se putosi pyörätelineiden päälle, mutta siltä meni melkein kaikki luut aika murskaksi. Äiti sanoo, että se joutuu istumaan koko elämänsä pyörätuolissa, jos se milloinkaan pääsee pois sairaalasta. Sen takia ei kannata hypätä ikkunasta.
Aika usein meidän pihalla on kännikaloja. Ne meluaa ja tappelee paljon, ja sitten tulee lasinsiruja, niin että edes kesällä ei voi ottaa kenkiä pois, vaikka on kuuma.
Minä en haluaisi olla pihalla yksin, mutta äiti käskee menemään aina kun sille tulee asiakas. Äiti sanoo, että se on luottamuskysymys. Minä istun keinussa ja katson verhojen asennosta koska voi mennä sisään.

Tosiystävä

2008-04-07T10:07:00.001+03:00

Mentiin Anun kanssa taas Luolaan, niin kuin aina perjantaisin ja lauantaisin ja joskus keskiviikkoisinkin. Luolan poke ei ole kovin niuho, se ei koskaan kysy papereita, vaikka kai se arvaa.
Ostettiin tuoppi puoliksi, enempään ei ollut rahaa, mutta ei se mitään, ei Luolassa tartte, koska aina siellä on joku joka tarjoo. Yleensä ne on sellasia vähän vanhempia tyyppejä, melkein meidän faijan ikäsiä. Kai niistä on kiva tarjota tytöille.
Me ei kyllä anneta niille mitään.
Mutta siis silloin mä näin Samin. Sillä oli tiheä musta siilitukka ja ihan ylisöpöt tummat silmät, ja se oli ehkä pari vuotta meitä vanhempi. Mä ja Anu mentiin sen kanssa juttelemaan, ja se oli tosi kiva ja suloinen.
Myöhemmin mentiin niille. Sen mutsi oli himassa ja tuli kättelemään, mikä oli vähän noloa, kun me oltiin kuitenkin oltu just dokaamassa. Sen mutsi sanoi, että mulla on kaunis hymy ja tasaiset hampaat.
Mentiin kaikki kolme Samin huoneeseen, Anu jättäytyi vähän niin ku erilleen kattelemaan jotain levynkansia, että me saatais Samin kanssa jutella kahdestaan. Anu on tosiystävä.
Mä kävin vessassa jossain vaiheessa. Kun mä tulin takaisin, Anu halus lähteä.
- Älkää vielä menkö, Sami pyysi. Se oli suloinen.
Anu meni eteiseen. Otti Anun käytös päähän. Se sai just tollasia kohtauksia. Heti jos mulla oli joku juttu meneillään, se halusi lähteä. Teki mieli sanoa, että minä jäisin vaikka se lähtisikin.
Jäin hetkeksi Samin kanssa kahdestaan sen huoneeseen. Kirjoitin numeroni lapulle ja työnsin lapun Samin farkkujen taskuun. Vedin Samin vyönlenkusuista itseäni vasten ja suutelin. Se oli niin ujo ettei uskaltanut kunnolla vastata. Hymyilytti sen epävarmuus.
- Se tyyppi kävi kopeloimaan mua, Anu sanoi hississä.
Sillä oli vähän vino hymy.
- Mitä, mä kysyin.
- Sillä aikaa kun sä kävit vessassa, se tuli hiplaamaan mua. Se sano, että se oli kiinnostunu musta eikä susta.
Hissi pysähtyi. Astuttiin pois ja käveltiin ulko-ovelle. Se oli lukossa ja kesti vähän ennen kuin me päästiin ulos pakkaseen.

Niitä ajatuksia ei voi estää

2008-04-06T10:42:00.000+03:00

Vesa lähti töihin samalla tavalla kuin aina: kertoi milloin tulisi, antoi suukon, hymyili ja toivotti hauskaa päivää. Huolella kammattu, hyvän tuoksuinen mies.
Vitutti. Heti kun ovi oli kiinni, alkoi itkettää.
Kukat ilkkuivat keittiön pöydällä. Käärin ne kompostiin.
Näin mielessäni, miten nuori, vaalea nainen nousisi Vesan autoon. Käynnistäessä sen otteet haparoisivat vähän, ensimmäinen kerta kuitenkin, Vesa hymyilisi rohkaisevasti ja sanoisi jotain ystävällistä. Tytön käsi olisi vaihdekepin päällä ja Vesa laittaisi oman kätensä sen käden päälle ja näyttäisi, miten vaihdetaan.
Myöhemmin ne ajaisivat hiljaiselle metsätielle. Auton ikkunat menisivät huuruun, tytön valkoiset sääret sojottaisivat takapenkiltä, ja Vesan perse liikkuisi niiden välissä.
Lapset piti viedä kerhoon.
Naapurista tuli pari naista, minä leikkasin niiden tukat.
Lapset piti hakea kerhosta.
Olisi pitänyt käydä kaupassa.
Olisi pitänyt tehdä ruoka.
Annoin lapsille muroja.
Vesa tuli kotiin samalla tavalla kuin yleensä: voipunut ilme, kukkia minulle, suukko poskelle. Ei katsonut silmiin, haisi toisille naisille.
Hain maljakon ja laitoin tulppaanit veteen. Niiden keltainen kirkui silmiin.

Kaukana

2008-04-04T18:46:00.004+03:00

Reija on laihtunut, ei taida syödä paljon mitään.
Iltaisin se istuu keittiön pöydän ääressä, silittelee kädellään vahakangasta ja tuijottaa ulos. Tai kukkia, jotka minä olen tuonut. Joskus se nyppii niistä heteitä ja murskaa niitä sormissaan, niin että sormenpäät muuttuvat keltaisiksi. Ei puhu mitään. Jos siltä kysyy jotain, se ynähtää.
- Tykkäätkö niistä kukista, minä kysyn.
Reija ynähtää.
Minä vien Valtterin pelaamaan jalkapalloa ja otan Viivinkin mukaan kentälle, että Reija saa omaa rauhaa. Pelataan kentällä ja joskus muitakin poikia tulee mukaan. Viivi ei pelaa koskaan, se ei halua. Se haluaa työntää nukkea kentän ympäri, pikkuäiti, saparot vinossa.
Kun tullaan sisään, tehdään ruokaa ja syödään, pakastepitsaa, tai köyhiä ritareita. Minä laitan, ei Reija. Reija ei myöskään syö. Närkkii vähän reunasta juustoa, ei muuta.
Mikä piru siihenkin on mennyt. Se on kotona kaiket päivät, voisi edes laittaa ruokaa, mutta ei, muroja vain lapsille päivästä toiseen.
Laitan lapset nukkumaan ennen uutisia. Reija ei enää tee edes sitä.
Katselen telkkaria kunnes väsyttää. Reija on jo mennyt sänkyyn ja teeskentelee nukkuvansa kun minä menen. Joskus yöllä herään ja huomaan että Reija ei nuku, vaan tuijottaa kattoon silmät auki, liikkumatta.
Se on niin kaukana, ettei siihen uskalla koskea.

Jotenkin vahingossa

2008-04-04T13:58:00.007+03:00

Ei sen niin pitänyt Eijan kanssa mennä. Kunhan nyt heitin sille juttua, on kiva kun naiset nauraa. Se vaan otti sen vähän liian tosissaan.
Olihan se ihan kivan näköinen, vaikka ei ehkä ihan minun makuuni kuitenkaan. Olisi saanut olla vähän enemmän kaikkea.
Pikkujouluissa meni vähän överiksi. Oltiin Luolassa, vedin liikaa, myönnän, olisi pitänyt pitää paremmin homma hanskassa varmaan. Sitten Eija oli siinä, halusi tanssia ja kihnutti minussa kiinni. No siitä tuli kaikkia ajatuksia mieleen.
Sanoin, että voitaisiin mennä hotelliin. Eija suostui. Melkein teki mieli perua.
Otettiin taksi.
Vastaanoton nainen katsoi happamena. Kyllä se tajusi mikä kuvio tässä oli. Piti maksaa luotolla, tili oli aika vähissä. Jotenkin se kaikki aina menee. Maarit käyttää ihan tolkuttomasti rahaa kaikkeen turhaan, lapsillekin se hankkii koko ajan jotain uutta ja kallista. Otti päähän että piti maksaa koko yöstä, vaikka ei voisi viipyä aamuun.
Vähän sähläystä se oli koko homma. Eija tuntui erilaiselta kuin Maarit, kovemmalta ja pienemmältä. Sen rinnatkin oli pienet.
Kesti aika pitkään että sain.
Johtui kai humalasta.

Iltapesu

2008-04-03T08:58:00.006+03:00

Vaaleanpunaisella prinsessaponilla on hieno kruunu, kun se on menossa juhliin. Sen tukka pitää kammata ja sitten se menee reppuun ja pääsee minun selässä isille juhliin. Isi tulee hakemaan meitä ihan kohta. Ponin prinsessatukassa on kiharat ja kimalletta, ja ne on hienot, paljon hienommat kuin Annin ponilla. Isi toi ponin lahjaksi viime kerralla. Siitä on aika kauan, varmaan sata yötä.
Äidin puhelin surisee. Äiti vastaa ja kuuntelee hetken.
- Miten niin ei onnistu, äiti kysyy.
Poni kuuntee tarkasti, vaikka se kävelee linnan puutarhassa ihan niin kuin ei kuulisi mitään.
- Jannika pettyy ihan älyttömästi, jos sä et tule, se on odottanut niin hirveästi. Et sä voi tehdä lapselle tolla lailla. Ja mä olen jo sopinut menoa, äiti sanoo ja on sen jälkeen hiljaa, pitkään. Me tiedetään jo että siellä on iskä, joka ei tulekaan. Ponia itkettää, kun se ei pääse juhliin. Se potkaisee kruunun sohvan alle ja haluaa tulla syliin.
- Saatanan paska, sanoo äiti.
Se kuulostaa käärmeeltä.
- Saatanan paska, poni kuiskaa.
Äiti sulkee puhelimen.
- Iskä ei pääsekään tänään, se sanoo ja menee keittiöön. Äidin kantapäät tömisevat kamalasti.
Kyyneleet polttavat silmissä, mutta minä en voi itkeä kun ponilla on jo valmiiksi niin paha mieli.
Äiti selittää puhelimeen, ettei tulekaan, koska ex-mies teki oharit. Se tarkoittaa, ettei iskä tullut vaikka lupasi, niin kuin ei tullut viimeksikään.
Äiti on punavalkolaikullinen, kun se viskaa puhelimen sohvalle. Se on meille vihainen, ponille ja minulle. Isi ei kai halunnut hakea meitä, koska me ollaan tuhmia ja äiti on vihainen meille kun me ollaan niin tuhmia ettei isi enää tykkää meistä.
- Nyt hammaspesulle, se käskee.
- Ei vielä, minä sanon.
- Nyt, heti! Äiti huutaa.
Se huutaa niin lujaa, että poni pelästyy ja menee piiloon minun paidan alle.
- Ei, minä sanon.
- Missä se vika on kun sä et tottele mua? Jos sä vielä sanot vastaan mä isken sun pään tohon seinään, äiti huutaa.
Itku tulee ulos silmistä. Äiti nappaa kiinni minun ranteesta ja kiskoo minut vessaan. Ranteeseen sattuu, itkuja tulee lisää.
Ovikello soi.
Äiti päästää irti ja pysähtyy. Punaiset laikut sen naamassa katoavat hetkessä. Se on kokonaan valkoinen, kääntyy hitaasti ja menee ovelle.
Ovikello soi uudestaan.
Äiti avaa.
Joku nainen puhuu.
- Hei, anteeksi, kuljin tossa rapussa ja kuulin huutoa, ni ajattelin kysyä, että onko kaikki ok?
- Joo ei tässä mitään, äiti sanoo ja nyt sen ääni on ihan pehmeä. Tulee mieleen lelulammas. - Oltiin tossa just tytön kanssa menossa iltapesulle vain.
- Että kaikki on ihan hyvin?
- Joo kiitos on.
Äiti vetää oven kiinni. Menee hetki ennen kuin se tulee vessaan ja ottaa meidät syliin.

Pari jekkua

2008-04-01T15:28:00.001+03:00

Lasi tyhjeni ennen kuin ehdin edes ajatella. Helpotti vähän.
Pyysin pari jekkua ja tuopin.
Sain juomat eteeni ja huitaisin jekut alas. Tuopin otin savupuolelle pöytään.
Perkele. Mistä se tajusi?
Jekut alkoivat toimia. Päässä laukannut ajatus alkoi hidastaa. Ei se vieläkään päässyt pois samalta kehältä, mutta ei takonut enää niin lujaa.
Minna oli tajunnut. Kuka sille oli kertonut ja mitä nyt tapahtuisi? Ja tiesikö se kenen kanssa? Jos se vain aavisti, olisi ehkä voinut vielä seivata jotenkin. Mutta se oli kyllä tuntunut aika vitun varmalta kun se paiskoi tavaroita kassiin.
Tulisiko se takaisin.
Pyysin pari jekkua lisää ja kiskaisin nekin tiskillä. Otin vielä tuopin. Piti ostaa lisää röökiäkin.
Joku kymmenen vuotta vanhempi kapakkaruusu yritti tehdä tuttavuutta. Käskin sen painua helvettiin. Sama pirkko oli yrittänyt ennenkin. Vittu tollasia.
Puhuisiko Minna mutsilleen? Se haahka sanoisi heti, että oli arvannut kyllä heti ensi hetkestä lähtien. Sen mielestä minunlaisia miehiä mahtui kolmetoista tusinaan. Että olin just sellainen kusipää jonka mielessä on vain viina ja vittu ja niiden takia tekisin mitä vain.
Ei saatana. Minähän rakastin Minnaa ihan oikeasti. Sen hiukset tuoksui hyvältä ja se oli lämmin pitää yöllä sylissä.
Ei vittu voi olla niin kamalaa, jos joskus vähän sekoilee. Kaikille sitä sattuu.
Jos soittaisi Minnalle.
Tilasin tuplajekut. Ja kiskoin ne taas tiskillä. Se sama pirkko kiehnäsi siinä kyljessä että meille vai teille. Ei se hullummalta näyttänyt oikeastaan.
Vittuun Minna. Jos kerran ei kiinnosta niin ei sitten.
Otettiin taksi ruusun luo.

Tyttöjen ilta

2008-03-30T16:00:00.001+03:00

Reija laittoi meille molemmille tukat ja meikit. Olihan se kampaaja. Sillä kävi kotona jotain naisia naapurista pimeästi leikattavana ja laitettavana.
Katsoin peilin naista. Tukka oli pöyhkeä kuin riikinkukko ja silmät vamppimaisen tummat.
Olin iloinen ettei Jukka nähnyt kun lähdettiin.
Luolaan ei kannata mennä ennen kymmentä, Reija valisti.
Uskoin että se tiesi. Juotiin muutama lasillinen likööriä Reijan keittiössä ja kikatettiin.
Kymmeneltä lähdettiin.
Luolassa oli sellaista kuin siellä aina on. Savuisia katseita, pyyntiseittejä kaikkialla.
Tukka oli varmaan hyvä, koska monikin mies jäi juttelemaan.
Reija putosi baarijakkaralta ja istui jalat harallaan, hame ylös rullautuneena lattialla. Valkoiset pikkuhousut paistoivat estoitta. Joku mies auttoi Reijan ylös. Tympi.
Ajattelin, etten lähtisi Reijan kanssa enää baariin. Ei siksi, että se joi liikaa, vaan siksi, ettei se osannut puhua mistään.
Juho sattui seisomaan siinä juuri silloin. Sanoin sille että voisin lähteä, jos kaveri ei huomaa.
Häivyttiin takakautta.
Se vei minut taksilla kotiinsa.
Annoin sen vetäistä nopeasti ennen kuin häivyin.
Ei tuntunut miltään.
Kotona kömmin Jukan viereen.
Oliko kivaa, se kysyi.
Ihan, vastasin.

Pakeneva taivas

2008-03-15T22:58:00.000+02:00

Mentiin naimisiin, vaikka mies oli kuin iso lapsi. Lapsia mies ei halunnut. Miehellä oli kaksikin lasta jo aiemmin, aiemman naisen kanssa. Kaksoset. Ne asuivat aiemman luona.
Minä halusin. Tehdään sitten yksi, mies taipui.
Neuvolassa kuului yhden sydämen sijasta hirveää kakofoniaa. Tarkistettiin ultrassa. Oli kolmoset.
Asunto jäi pieneksi. Saatiin kaupungilta toinen. Vähän suurempi.
Pää kävi ahtaaksi. Uutta ei saanut kaupungiltakaan.
Kolmoset kasvoivat. Kaikki muu kutistui.
Mies halusi seksiä vain harvoin. Minä sain unta vain harvoin. Mies eksyi Luolaan yhä useammin ja löysi kotiin yhä myöhemmin.
Menin hakemaan kierukkaa, mutta lääkäri ei sitä suostunut laittamaan. ”Se on, rouva, jo myöhäistä”, se hymyili.
Neljäs syntyi kun kaksoset täyttivät vuoden.
Vielä vuosi, ja ne kaikki mönkivät hiekkalaatikolla saman kokoisina, saman näköisinä. Minä istuin reunalla. Talot ympärillä olivat kuin muuri. Taivaasta näkyi vain viipale. Se oli kaukana ja sen sininen pakeni katsetta.

Jos en olisi avannut sitä kirjettä

2008-03-12T00:12:00.000+02:00

Minä avasin sen luottokorttilaskun ihan silkkaa vittumaisuuttani. Kiinnosti nähdä, mitä siellä oli. Ja siellähän oli. Oli hotellia ja ravintolaa. Sinänsä vähän yllätys, kun ei se kumminkaan ollut koskaan ollut kokonaista yötä pois.
Sitä ennen siis.
Sen jälkeen se oli pois saman tien useammankin yön.
Kuka se narttu on, minä huusin.
Ei se mikään narttu ole, se yritti.
Narttu se on, jos makaa minun mieheni kanssa.
Se oli kuulemma Eija niiden töistä. Se vaalea rillipää. Kyllä minä sen tiesin. Tikkujalat ja rullaperse.
Heitin rikki jotain. En muista mitä.
Puhutaan sitten kun sä vähän rauhotut, mies sanoi.
Vittu, huusin minä.
Mies lähti.
Luulin että se tulisi takaisin, mutta ei se tullut.
Kävi hakemassa telkkarinsa ja muita tavaroitaan ja vei ne sen Eijan luo.
Itkin paljon.
Joskus oli pakko laittaa formulat kovalle toiseen huoneeseen. Silloin tuntui niin kuin kaikki olisi kuin ennen.